Vaihtovuosi Valenciassa – Muistoja opiskeluajoilta
Vietin yliopisto-opintojeni alkuaikoina vuoden Espanjan itärannikolla Valenciassa.
Tässä muistelmia tuolta ajalta, joka osaltaan on tehnyt minusta tämän ihmisen mikä nyt olen.
Valencia – Välimeren helmi?
Aloitin opinnot Tampereella 2000-luvun alkupuoliskolla, enkä oikein vielä tiennyt miksikä haluaisin isona.
Opinnot lähtivät sen myötä hiljalleen käyntiin, ja hyödynsin heti ensimmäisenä vuonna opiskelijan laajaa vapautta päättää omista asioistaan. Lähdin ensimmäisen vuoden keväällä kavereiden kanssa muutamaksi kuukaudeksi Espanjaan Aurinkorannikolle skeittaamaan.
Tuolla matkalla ei ollut muuta tarkoitusta kuin viettää hyvää aikaa kavereiden kanssa hienoissa maisemissa, skeitata ja kerätä uusia kokemuksia.
Tässä onnistuttiin, ja käteen jäi palaneen selkänahan ja videolle kuvatun skeittipätkän lisäksi myös kiinnostus espanjan kieleen.
Seuraavana syksynä koulun penkille palatessa mielessä oli vain yksi asia: Haluan tehdä saman uusiksi, ja tapa millä sen toteutan, on vaihto-opiskelijaksi lähteminen!
Tavoitteeni oli ensisijaisesti oppia kieltä, ja toissijaisesti päästä lämpimään maahan, jossa voi myös skeitata läpi talven.
Espanjan kohteista skeittarille ikonisin olisi ollut Barcelona, mutta kielen takia päädyin valitsemaan Valencian. Barcelonassa katalaanin kieli aiheuttaa kohtuuttomasti päänvaivaa, eikä siten ole suotuisin ympäristö espanjan opetteluun.
Olin hyvin alkuvaiheessa opintojani, ja ainoa kohdetoiveeni oli Valencia. Olin ymmärtänyt, että suosituimpiin kaupunkeihin paikka tulisi ikään kuin ansaita opinnoissa kerätyillä meriiteillä. Niitä ei ollut ehtinyt vielä juurikaan kertyä, joten siksi valintakirjeen saaminen omalta yliopistolta oli lopulta aikamoinen potti.
Espanja, täältä tullaan!
Koulu, byrokratia, arki
Seuraavana syksynä lensin Barcelonaan ja ajelin bussilla Valenciaan.
Olin lueskellut vaihdossa olleiden blogeja ja matkakertomuksia, joten minulla oli joku käsitys siitä mitä tuleman piti.
Siltikin Valenciaan saapuminen oli kokonaisuudessaan pienimuotoinen pettymys, ja alkuaika kohteessa oli melko rankkaa aikaa.
Tilapäisestä hostellimajoituksesta käsin minun piti etsiä itselleni asuinpaikka, ja kaiken hyvän lisäksi koko opiskelupaikkani paikallisessa yliopistossa oli jostain syystä jäänyt vahvistamatta. Tämä minulle selvisi hieman ennen lähtöäni, mutta koska olin jo suunnitellut koko elämäni lähtöä ajatellen, en voinut enää peruuttaa. Ei minulla ollut asuntoakaan enää minne olisin voinut jäädä.
Paikallinen yliopisto ei siis ollut hyväksynyt minua ja muutamaa muuta suomalaista opiskelijakollegaani listoilleen, johtuen syystä x, joka ei koskaan kunnolla selvinnyt minulle. Vasta hyvän aikaa Valenciassa oleiltuani joku lukko siellä päässä aukesi, ja sain sähköpostiini tiedon, että minut on kuin onkin hyväksytty Valencian yliopistolle vaihto-opiskelijaksi. Se oli sen vuoden toinen jättipotti, ja sinetöi sen, että tulin viettämään koko lukuvuoden Välimeren rannalla!
Koulunkäynti – Hyvä tekosyy, huono motivaattori
Paikallinen yliopisto oli aika perinteistä koulunkäyntiä. Itselle sopivia kursseja oli maltillisesti. Iso osa kursseista, joihin osallistuin, oli ikään kuin vaihto-opiskelijoille suunnattuja yleistietoa sisältäviä kursseja, joiden opetuskieli oli englanti. Niiden tehtävä oli lähinnä antaa syy käydä yliopistolla ja mahdollisuus tutustua muihin opiskelijoihin.
Olin itse aika rohkea kokeilemaan myös espanjankielisiä kursseja, mutta varsinkin syyslukukaudella niistä oli hankalaa saada yhtään mitään irti. Tapasi sielläkin muita ihmisiä, ja sai kielikylpyä jos ei muuta. Olisi todella mielenkiintoista päästä palaamaan noille luennoille, ja kuulla millaista sisältöä siellä käytiin läpi!
Eniten minulle antoivat tietysti espanjan kielen kurssit, ja muutamien muiden suomalaisten opiskelijoiden innoittamana päädyin opettelemaan iltaisin lisää myös yksityisen kielikoulun tunneille. Se jos mikä oli kannattava sijoitus. Pienryhmässä hyvän opettajan johdolla pääsi hyvin mukaan espanjan kieleen käytännössä, ja rohkaistui myös käyttämään sitä entistä paremmin.
Byrokratia ja arki
Tuohon aikaan oli siis olemassa jo netti, mutta ei missään nimessä älypuhelimia. Ensimmäinen iPhone julkaistiin vasta minun kotiuduttuani vaihdosta.
Internetin kautta ei juurikaan asioita vielä hoidettu, varsinkaan tuossa vaihto-oppilaan tapauksessa. Jotain tietoa paikallisista palveluista netin kautta saattoi löytää, ja myös pikaviestit tuttujen tai puolituttujen kanssa kulkivat tiuhaan tahtiin MSN Messengerin kautta. Facebookin näin juuri tuona vuonna ensimmäistä kertaa, kuinka ollakaan, amerikkalaisen vaihto-oppilaan käyttämänä. Itsekin tuolloin lopulta liityin kyseiseen palveluun.
Muutoin päivittäinen elämä oli vielä edelleenkin hieman pimennossa elämistä. Nettiin piti erikseen mennä nettikahvilaan, ellei kämpillä ollut omaa nettiä. Naapureiden avoimet verkot olivat kovassa käytössä, jos niitä sattui löytymään. Tietoturva-ammattilaisen painajainen.
Ensimmäiseen asuntooni netin hankkiminen kesti jonkin aikaa. Nurinkurista oli se, että siihen aikaan kiinteät kotiliittymät Espanjassa olivat reilusti nopeampia mitä Suomessa. Luotettavuus oli vähän sitä sun tätä, ja asennuksetkin olivat suomalaisten näkökulmasta jokseenkin koomisia. Kerrostalon katolta saatettiin heittää piuha ulkoseinää pitkin alas, porattiin kiviporalla seinään reikä, pujotettiin kaapeli siitä läpi, ja voilá señor, nyt teillä on kotona nettiyhteys!
Kännykät toimi toki, puhelut ja tekstiviestit, mutta se oli turhan kallista aktiiviseen yhteydenpitoon. Isojen roaming-maksujen takia suomalaista liittymää ei voinut käyttää käytännössä muuhun kuin tekstiviesteihin. Hommasin myös espanjalaisen prepaid-liittymän, jolla sentään pystyi esimerkiksi vastaamaan puheluun ilmaiseksi, tuli se mistä tahansa. Mutta siinäkin viestit ja lyhyet puhelut söivät saldon aika nopeasti loppuun.
Asuminen Valenciassa
Vuokralla asuin käytännössä pimeästi.
Asunto löytyi lyhtypylväisiin kiinnitetyistä lapuista numeroihin soittelemalla ja sopimalla näyttö. Tämä kaikki espanjaksi, alkeiskurssin voimin.
Homma oli hieman haastava, mutta lopulta tuotti jonkinlaisen tuloksen. Löysin huoneen Valencian reunamilta, läheltä rantaa ja melko läheltä yliopistoa, mutta kaukana kaikesta muusta. Bussi ja ratikka kulki onneksi keskustaan ihan hyvin. Kampukselle pääsin myös kävellen ja/tai skeittilaudalla.
Valencia oli suurkaupunki, josta suurin osa vaikutti olevan ihan tavallista tai jopa köyhää ja alkeellista asuinaluetta. Matkailuesitteissä näkyvät kiiltävät pytingit ovat oma keskuksensa keskellä laitakaupunkia, eikä niillä ole paljoa tekemistä sen kaupunginmaiseman kanssa missä oikeasti ihmiset elää.
Vanha kaupunkikaan ei ollut minun mielestäni mikään kovin erityinen.
Suurin odotukseni oli vanhan kaupungin ytimestä löytyvä sileä marmoriplaza, joka oli paikallisten skeittareiden kokoontumispaikka. Kävin varta vasten paikan päällä löytääkseni vertaistani seuraa, mutta vähemmän yllättäen en koskaan päässyt mukaan mihinkään paikallisiin porukoihin.
Toinen itselle relevantti paikka oli skeittiparkki Turialla, eli vanhalla kuivatulla joenuomalla. Sekään ei lopulta ollut mikään unelmien täyttäjä, mutta tulipahan sielläkin käytyä jonkin verran.
Onnekseni jouduin vaihtamaan asuntoa puolessa välissä lukuvuotta. Toinen asunto oli kokonaisuutena miellyttävämpi. Kämppikset olivat enemmän vertaisiani, ja asunto oli hieman laadukkaampi. Kaasupulloista ei tarvinnut huolehtia, sillä kerrostalossa oli kiinteät kaasuputket. Lämmin vesi siis virtasi aina keskeytyksettä, jes. Huoneissa oli jopa ihan kiinteät patterit, joista on Espanjan koleassa talvessa iso ilo!
Opiskelut, kaverit, yhteisöt
Opinnot eivät tarjonneet mitään kovin ihmeellistä. Olin tietotekniikan opiskelija jossain industrial-puolella, koska meidän yliopistosta oli sovittu opiskelijapaikat sinne laitokselle. Onneksi en ollut siellä opintojen, vaan elämän edistämisen takia.
Kaikesta huolimatta sain kursseja läpi tietääkseni keskivertoa vaihtaria enemmän, ja vaihtovuoden jälkeen vielä jopa hyväksytin ne pisteet opintoihini. Mutta oikeasti sieltä ei jäänyt juuri muuta käteen kuin espanjan kieli. Ja sehän oli jo enemmän kuin tarpeeksi!
Kaverisuhteita löytyi vaihtovuoden aikana muutamia. Kuten totesin, paikallisten kanssa en juurikaan päässyt jutuille, mutta luonnollisesti toisista vaihtareista löytyi helpommin seuraa.
Varsinkin alkuvaiheessa hostelleissa ja kampuksella pyörivät vaihtariporukat tulivat tutuiksi. Valitettavasti hyvin nopeasti keskusteluissa tuli jonkinlainen raja vastaan. Prioriteettina oli siis käyttää paikallista kieltä, eikä lähteä sieltä mistä aita on matalin, ja vaihtaa englantiin. Silloin keskustelujen taso pysyi hyvin alhaisena. ”Mistä olet kotoisin” ja ”Mitä opiskelet?” -kysymysten jälkeen juttu loppui hyvin lyhyeen.
Varmaan tästäkin syystä samasta maasta kotoisin olevat vaihtarit tuntuvat liimautuvan paremmin yhteen kuin ne, joilla on vain heikko yhteinen kieli.
Itse tutustuin ja vietin enemmän aikaa vain yhden ranskalaisen vaihtarin kanssa. Sen lisäksi oli joitain kohtaamisia amerikkalaisten kanssa, jotka eivät todellakaan vaivautuneet vääntämään small talkia espanjan kielellä. Loput suuremmista sosialisoinneistani taisi olla sitten suomalaisten kanssa.
Jälkikäteen ajateltuna, ehkä puritanistinen ideologiani vältellä muita kuin espanjankielisiä piirejä ei ollut lopputuloksen kannalta paras mahdollinen. Sain ehkä hitusen sitä mitä havittelin, eli kommunikaatiota pelkästään vajavaisella espanjan kielellä, englantiin tukeutumatta. Mutta voi olla, että paljon sosiaalisista asioista jäi saamatta.
Eikä kielen opiskelu ja oppiminen ole välttämättä kiinni seurasta, sillä oli minulla suomalaisen kaverin kanssa myös kova sparraus espanjan kielen sanaston ja kieliopin tiimoilta. Eli asenne, yritys ja työteliäisyys lopulta ratkaisee, eikä se, vältteleekö tieten tahtoen muun kielistä seuraa!
Matkailua matkan sisällä
Vaihtovuosi oli yhtä matkalla olemista ja matkailua matkan sisällä.
Tein tuon vuoden aikana varmaan enemmän matkoja ja reissuja kuin olen tehnyt viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä.
2000-luvun alku oli halpojen lentojen aikaa, ja käytin lentokonetta samaan tapaan kuin bussia tai junaa. Piipahdin pari kertaa vuoden aikana Suomessa, ja halpalentoyhtiöiden parin kympin lennoilla tuli käytyä muun muassa viikonloppureissulla Italiassa. Valenciasta Barcelonaan, yli neljän tunnin bussimatkan, saatoin joskus kulkea lentäen, koska se maksoi saman tai vähemmän.
Myös auton vuokraaminen oli suhteellisen edullista, joten road-trippejä kertyi useampia pitkin Espanjaa. Ja hei miettikää, silloin painettiin menemään ilman navigaattoria, paperikartoilla ja tienviittoja tiiraillen!
Valencian ympäristöä tuli tietysti myös koluttua. Pitkää hiekkarantaa tuli jopa juostua edes takaisin kilometrikaupalla. Myös polkupyörän hommasin jossain vaiheessa, mutta matalan budjetin pyöräilyn oli tapana olla tuon tuosta toivottoman hankalaa herkästi puhkeavien renkaiden takia. Hermot siinä meni moneen kertaan. Valencian keskusta-alue sekä rannikko Valenciasta etelään päin tuli melko tutuksi, mutta lähijunan kantaman päässä olevia pikkukyliä olisi voinut vielä koluta enemmänkin.
Mitä jäi käteen
Vaihtovuosi Valenciassa tuotti minulle espanjan kielen taidon niin, että pärjäsin sujuvasti Espanjan arjessa.
Yliopiston vaihto-opinnot oli hyvä (teko)syy viettää yksi lukuvuosi etelän lämmössä. Lähtisin uudestaan koska tahansa.
Sosiaalisissa suhteissani ja niiden hoitamisessa oli tuon vuoden aikana toivomisen varaa. Vietin paljon aikaa yksin, ja olin ajoittain myös yksinäinen. Tämä ei poikennut arjestani Suomessa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna asian eteen olisi kannattanut tehdä vielä enemmän.
Kuten elämä ylipäätään, myös vaihtarikokemus koostuu ensisijaisesti niistä ihmisistä, joiden kanssa vietät aikaa. Puitteilla tai sijainnilla ei ole niinkään merkitystä, vaan siitä millaisten ihmisten kanssa olet. Vahva ajatus espanjan kielen ja kulttuurin opettelusta omillani johti lopulta kapeaan sosiaaliseen verkostoon.
Varsinkin vaihtovuoteni alku oli haastava, ja on siksi myös jäänyt mieleen. Voidaan siis sanoa, että vaihtovuoteen mahtui paljon kaikenlaista, se otti jonkun verran ja antoi takaisin myös reippaasti.
En tiedä mikä rooli vaihto-opiskelulla on nykypäivän yliopistossa, mutta ulkomailla asumista tavalla tai toisella voin kyllä suositella kaikille. Vaikea kuvitella, että se elämänkokemus voisi missään skenaariossa mennä täysin hukkaan.
// Markus
Kirjoittaja on sittemmin perheellistynyt itsenäinen travelleri, jonka itsellisyydestä muistuttaa enää vaihtovuoden kuva-albumi. Perhematkojamme pääset seuraamaan myös Instagramin puolella.
