Tänä vuonna kahdeksanvuotiaan toiveena olivat Squishmallow -teemaiset syntymäpäivät.

Valmistelut – Squishmallows-synttärit
Synttäreiden valmistelu alkaa meillä noin kuukautta ennen juhlia.
Itselläni menee yleensä jo aikaisessa vaiheessa hermot, sillä synttärit alkavat väikkyä mielessäni, mutta kukaan muu ei tee asian eteen mitään, ellen ala hokea asiasta. Tätä kutsuttaneen metatyöksi.
Kutsut
Markus hoiti tänä vuonna päivänsankarin korttikuvauksen, teki kutsukortin, mietti kutsuttavat, lähetti kortit ja oli yhteydessä vieraisiin.
Kortista tuli esikoisen maun mukainen, eli kortissa näkyi vahvasti synttäreiden teema.
Kattaukset
Talomme on aika pieni, eli koko porukan kutsuminen samaan aikaan talvisynttäreille ei ole vaihtoehto.
Olemme miettineet myös juhlatilan vuokrausta, mutta mieluisa paikka olisi ehkä turhan kallis ja kaikkien kamojen kuskaaminen paikalle tuntuu turhan raskaalta.

Tänä vuonna pidimme kaksi peräkkäistä synttäripäivää. Sunnuntaina pidimme juhlat sukulaisille, perhetutuille ja ystäville. Maanantai-iltana pidimme kaverisynttärit.
Sunnuntai oli ihana, mutta samalla rankka päivä.
Meillä oli neljä kattausta, ja porukkaa aamu yhdestätoista ilta kahdeksaan.
En voi kun ihmetellä omien lastemme jaksamista – ei kiukkua, ei vetäytymistä vaan riemukasta juhlintaa aamusta iltaan. Tällainen jos mikä, tuo kyllä lapsen temperamentin ja sosiaalisuuden esiin.

Viime vuodesta oppineena päätimme jakaa kaverisynttärit kahteen kattaukseen ja tiukentaa synttäreiden aikataulua kahden tunnin sijaan puoleentoista tuntiin. Tämä toimi loistavasti.
Lisäksi teimme selkeän ohjelman koko synttäriajalle, eli luppoaikaa ei jäänyt kun vähän synttärien loppuun. Aikaa riehumiselle ei siis jäänyt, ja molemmat synttärit saatiin ajallaan ja sulavasti loppuun.
Lue myös: Vinkit lasten synttäreille – miten pitää homma kasassa?
Kakku ja muut herkut – Squishmallows synttärit
Kakun tekemisen jätimme jälleen hienosti viime tinkaan. Tätä tapaa emme tietenkään jatka seuraavilla synttäreillä.
Markus paistoi pohjat lauantaina päivällä ja illansuussa. Minä täytin kakkuja edellisenä yönä pitkälle pikkutunneille asti. Markus heräsi sopivasti minun nukkumaan tullessani (klo 03.30) koristelemaan toista kakkua ja hommailemaan muita tekemättä jääneitä asioita. Ja valvoi samoilla silmillä päivän loppuun saakka. Itse koristelin toisen kakun ennen juhlien alkua.

Alunperin laskeskelimme, että kakkuja pitäisi tuolle vierasmäärälle olla neljä. Ehdimme lopulta koristelemaan vain kaksi ja ne itseasiassa riittivät kahdelle päivälle hyvin. Yhden täytetyn, mutta koristelemattoman kakun koristelimme Markuksen synttäreille.
Kakkujen väliin tein sitruunatäytteen ja vaniljatäytteen. Täytteet olivat ihanan jämäkkiä ja todella hyvän makuisia.
Ensi kerralla en tosin yhdistäisi näitä samaan kakkuun, vaan vaniljan kanssa vaikka mansikkaa tai vadelmaa, ja sitruunan kanssa esimerkiksi lakua.

Kakun lisäksi tein suklaisia cupcakeja. Tämä oli helppo ja nopea ohje.
Itse en näitä valmiina ehtinyt maistamaan, mutta ainakin lapset tykkäsivät.

Markus tekaisi vielä keski-ikäisten juhlaan sopivan suklaataatelikakun ja loput tarjoilut olivat esikoisen valitsemia hänelle mieluisia mutusteltavia.


Squishmallows-koristelut
Tilasimme jo joululomalla Amazonista koristeet syntymäpäiville. Onneksi tiesimme synttäreiden teeman jo hyvissä ajoin. Juhlakaupoista ei nimittäin löytynyt mitään Squishmallows-teemaisia koristeita. Ei edes heliumpalloja.
Tilaamassamme koristepaketissa oli lautaset, lautasliinoja (joista yhden säästän aina lapsen muistolaatikkoon), viiri, pöytäliina ja kuppikakkutikkuja. Muovinen pöytäliina ei oikein istu kattaukseemme, joten se oli ainoa asia, joka jäi käyttämättä.

Ovelle laitoimme ison Squishin odottamaan vieraita. Osa vieraista oli ensi kertaa tulossa meille, joten joku vinkki oikeasta juhlapaikasta ulkona/ovella helpottaa paikalle löytämistä.
Pehmoja meillä oli jo ennestään aika monta, eli niillä saatiin hyvin koristeltua koko kämppää.
Kaverisynttärien ohjelma
Kun kaikki vieraat olivat saapuneet, avattiin vieraiden tuomat lahjat pullonpyörityksen arpomassa järjestyksessä.
Tämän jälkeen siirryimme syömään kakkua ja lauloimme onnittelulaulun päivänsankarille.
Kakun jälkeen pidimme vieraille kuuden kysymyksen tietokilpailun päivänsankarista. Kyselimme muun muassa suosikki jäätelömakua, lemppari Squishia ja lempiharrastuksia. Tällaisessa kilpailussa voi oppia vähän lisää niin synttärisankarista, kun vieraistakin. Keskustelua kysymyksistä nimittäin syntyy kisan jälkeen.
Synttäreiden kohokohta taisi olla narunveto Markuksen siskon loihtimalla narunvetokojeella.
Narunvedossa palkintoina oli tikkareita ja lakuja.
Lue lisää: Narunveto – Lastensynttäreiden hitti!

Lopuksi otimme vielä printtaavalla ”instakameralla” kaverikuvat kuvaamiseen halukkaiden vieraiden kanssa. Jokainen sai valita kuvaan mieleisen pehmon. Vieraat saivat kuvan mukaansa muistoksi synttäreiltä.
Näissä puuhissa meni koko puolitoistatuntinen aivan hujauksessa.
Pro-vinkkinä tältä vuosikerralta ehkä seuraava havainto:
Bilemusiikin sijaan soitimme juhlien alkuvaiheessa taustalla rauhallista ambiencea. Tämä vaikutti rauhoittavan tunnelmaa. Lopuksi vasta raikasivat nopeampitempoisemmat rytmit.
Sellaiset Squish-synttärit meillä.
Onko teillä juhlittu Squish-teemalla?
// M-E
Lue myös:Panda-synttärit 7-vuotiaalle

