Päässäni on muhinut jo pitkään joitain ajatuksia lastenohjelmista ja lastenkirjoista.
Ensimmäisenä pureskeluun pääsee omastakin lapsuudesta tuttu suomalainen klassikkokirjasarja.
Miina ja Manu – Klassikko vailla vertaa
Miina ja Manu, tuo klassinen suomalainen lastenkirjasarja, on tietyltä osin aikamoista kuraa.
Kirjasarjan kustantaja kuvailee näitä ihastuttavia kissahahmoja näin:
”Miina on tietävä ja taitava. Manu puolestaan aina valmis toimintaan eikä aina ehdi miettiä asioita ihan loppuun saakka.”
”Miinan ja Manun mukana oppii aina uusia asioita ja Manu oppii hyvin usein myös omista kommelluksistaan!”
”Jo ensimmäisistä kirjoista alkaen tarinoista ja hahmoista haluttiin turvalliset ja selkeät, ”kiltit kirjat”.”
Millaisia kissoja he ovat?
Miina on tosiaan kiltti ja kuuliainen tyttö, joka tekee aina kuten käsketään ja myös onnistuu aina kaikessa. Hän on taitava ja osaava, huippulahjakkuus. Onnistuu siis aivan kaikessa mihin ryhtyy.
Manu sen sijaan ei osaa yhtään mitään. Hän epäonnistuu kaikessa mitä lähtee yrittämään. Hän on varsinainen tohelo. Hänet kuvataan tavallista hölmömmäksi pojaksi, joka ei yksinkertaisesti kykene tekemään mitään oikein.
Jokin aika sitten kuuntelimme 3-vuotiaamme kanssa suuren osan Miina ja Manu äänikirjoista läpi, osan moneenkin kertaan. Keräsin silloin hieman listaa, mitä kaikkea vikoja Manussa kerrottiin olevan:
Manu:
- Ei osaa laulaa nuotilleen.
- Kuorsaa niin että muut häiriintyy.
- Pelkää korkeita paikkoja.
- Kaatui konkkauskilpailussa kun yritti liikaa.
- Ei osannut muovailla savesta yhtä hyvin kuin muut.
- Hampaaseen tuli reikä koska syö liian usein karkkia.
- Kaatui pyörällä kun ajoi ilman käsiä.
- Ei osaa hakata halkoja, lyö ohi eikä saa pölkkyä halki.
- Söi niin paljon lipeäkalaa ettei jaksanut enää muuta. Sen jälkeen hänelle naureskeltiin, että hän ”sortui lipeäkalaan”.
- Muisti värit väärin päin kun piti maalata seinä.
- Oli vaikeuksia piparin leipomisessa.
Tässä oli siis vain osa Manun puuttellisista taidoista ja ominaisuuksista, listaa voisi varmasti jatkaa vielä pitkään.
Manu ei siis osaa tehdä mitään mikä perustuu omaan taitoon ja kyvykkyyteen, mutta tämän lisäksi hänessä on vielä paljon hänestä itsestään riippumattomia huonoja ominaisuuksia tai puutteita.
Ja kaikesta tästä hänelle nauretaan ja ivaillaan. Lopuksi hänelle vielä ilkutaan, että ”Ei tainnut Manulla mennä ihan niin kuin piti!” tai ”Olisit Manu tehnyt niinkuin käskettiin!”
Onko tämä nyt ihan okei?
Sukupuoliroolit, tottakai
No joo, kyseessä on kuvitteellinen tarina. Mutta silti, minulla alkaa jopa ihan pannu keittää, kun mietin tätä asetelmaa, jossa jollekin hahmolle nauretaan jatkuvasti. Hänestä tehdään pelle, jolle saa nauraa. Onko se oikeasti ihan okei? Ja kukaan ”aikuinen” tässä tarinassa ei ikinä puutu asiaan, vaan nauraa mukana.
Ja entäs sukupuoliroolit? Mitä jos Miina olisikin tämä vajukki joka ei osaa mitään ja jolle nauretaan? Menisikö samalla tavalla läpi? Ei todellakaan menisi.
Eli pojille saa nauraa ja heitä saa ilkkua, koska ”ne nyt vaan on tuommoisia koheltajia”? Aika huono yleistys minun mielestäni.
Ja poikien pitää kestää tällainen ikuisesti jatkuva naljailu osaamisen puutteesta? Eihän kenenkään pitäisi kokea tällaista jatkuvaa kiusaamista.
Ihmettelen miten se Manu kestää sitä ainaista kuittailua. Luulisi että jossain vaiheessa räjähtäisi pää.
Ja mitä tämä asetelma kertoo tytön roolista?
Tytöt on kaikki aina kilttejä ja kympin tyttöjä, eikö vain? Näin tulee ollakin, tytön ei ole soveliasta koheltaa päättömästi.
Mutta entäs sitten jos ei olekaan?
Miina ja Manu – Aikansa tuote
Miina ja Manu -kirjat saivat alkunsa vuonna 1982. Melkein neljäkymmentä vuotta sitten tehtiin tarinaa tällaisella sisällöllä ja roolituksella. Hahmot elävät ja voivat hyvin vielä 2020-luvulla, joten meidän lapsemme saavat nauttia niistä edelleen!
Miina ja Manu tarinoita on julkaistu useina vuosikymmeninä. En ole ottanut tarkemmin selvää, miten sisältö on muuttunut ajan myötä, ja miltä ajanjaksolta nämä mainitsemani seikat kumpuavat.
Kaikissa kirjoissa tällaista Manun kiusaamisasetelmaa ei suinkaan ole. Vilkaisin muutamaa alkupään teosta, ja niissä en sitä havainnut. Myöskään vuoden 2011 tarinassa Miina ja Manu – Seikkailu Suomessa tätä samaa Manulle naureskelua ei enää esitetä. Se kertonee asiasta varmaan jotain.
Onneksi kyseessä on satu, ja tämähän ei ole edes sieltä kamalimmasta päästä. Paljon brutaalimpiakin satuja löytyy!
Lapsi ei varmasti ymmärrä tuota asetelmaa samoin kuin aikuinen, mutta kysehän on tässä vaiheessa toiminta- ja roolimallien alitajuntaan syöttämisestä. Jotenkin hän nämä tarinat sisäistää hahmoineen ja opetuksineen.
En usko, että mitään kovin pahaa näistä tarinoista koituu, mutta periaattellisella tasolla minua ärsyttää todella paljon!
Voimia Manu, näytä niille!
// Markus
