Sisältää mainoslinkkejä, merkattu tähdellä *
Takana neljättoista lastensynttärit!
Neljävuotiaamme mietti pitkään prinsessasynttäreiden ja yksisarvissynttäreiden välillä, mutta koska sellaiset oli jo pidetty isosiskolle, valitsi hän teemaksi merenneidot.
Erittäin sopiva teema juuri hänelle, hän rakastaa vettä, niinkun jokainen lapsistamme.
Lapsille on joskus ostettu myös uidessa käytettävät merenneidonpyrstöt, mutta niillä liikkuminen muualla kun uima-altaassa on harmillisen hankalaa. Hankimme siis päivänsankarille teemaan sopivan asun muualta.
Miksi ihmeessä en itse ostanut itselleni tällaista asua?

Merenneitosynttärit – valmistelut
Vietimme synttäreitä jälleen pariin otteeseen, ensin kavereille, sitten sukulaisille ja läheisille.
Järjestely kutsuineen on aina oma hommansa. Yksinkertaisen kuuloinen asia vie yllättävän paljon aivokapasiteettia. Eniten ehkä vaivaa lisää pienen tilan tuoma porrastus. Kaikkia ei voi kutsua samalla kellonlyömällä, ja mitä sitten jos yhdestä kattauksesta suurin osa ei pääsekään tulemaan…?
No tavalla tai toisella saamme ihmiset aina tulemaan ja sopimaan matalaan majaamme.
Kuvien perusteella kakuntäytteet vatkautuivat perinteisesti yön pikkutunteina. Isovanhemmilta saatiin apua cocktailtikkujen kokoamiseen. Se on muuten yllättävän aikaa vievää touhua, kun vieraslistalla on kymmeniä ihmisiä. Niitä syö helposti kymmenkunta per naama, joten muutaman sadan tikun nakuttaminen vie tovin jos toisenkin.
Merenneitosynttärit – kakkua sitä kaipaaville
Syntymäpäiväkakkujen valmistukseen olemme löytäneet jonkinlaiset kauhun tasapainon. Vaikka tekisi mieli lähteä keulimaan, teemme peruskakun, ja laitamme sen päälle teemaan sopivat ei-syötävät koristeet.
Merenneitokakun idean löysimme googlaamalla ja kakkuun sopivat koristeet löytyivät juhlakaupasta.

Kahvipöytään löysimme simpukan mallisia keksejä, mereneläinsuklaita ja simpukkakarkkeja . Miksi ne eivät näy kuvissa, en osaa sanoa.
Merenneitosynttäreiden tarvikkeet * mainos My Dream Day verkkokauppa
Koristelu – merenneitosynttärit
Synttärisankari ihastui kaupassa merenneitoaiheisiin lautasiin ja mukeihin (mikä on mahtavaa, koska maailman helpointa), joten ostimme ne juhlapöytään.

Merenneitosynttäreiden tarvikkeet * mainos My Dream Day verkkokauppa
Meillä on ollut tapana myös ostaa joku lapsen valitsema heliumpallo, jonka laitamme synttäripöydän koristeeksi.
Nämä pallothan eivät sitten enää koskaan katoa meiltä, koska lapset eivät raaski niistä luopua. Edes tyhjinä.
Meillä taitaa olla esikoisen 2-vuotis synttäreiltä (hän on nyt 8 vuotta) vielä Ryhmä Hau -pallo ja Frozen-synttäreiltä prinsessapallo kaapissa.. No menevätpä seuraavalle! Ryhmä Hau – synttärit meille onkin sopivasti tulossa uudelleen huhtikuussa!
Lue myös: Hello Kitty -synttärit 6-vuotiaalle

Merenneitosynttäreiden ohjelmaa
Lastensynttärit menevät aika monilla meistä samalla kaavalla. Ensin tervetulotetaan vieraat, sitten availlaan lahjoja. Sitten syödään kakkua ja leikitään.

Ongintaan löysin tänä vuonna kivoja merenneito-vesivärikuvia. Ja lapsille oli tulostettu ajanvietteeksi väritettäviä merenneitokuvia.

Varsinaista merenneitoleikkiä emme synttäreille keksineet.
Olisiko se ollut merenneidon pyrstön kiinnitys?
Paras vinkkini olisikin pitää tällaiset synttäärit uimahallissa. Ainakin meidän uimahalli tarjoillee Merenneitosynttäripakettia.
Lue myös: Vinkit lastensynttäreille – miten pitää homma kasassa?
Onko teillä vietetty merenneitosynttäreitä?
Mitä keksitte synttäreille?
// M-E
Merenneitosynttäreiden tarvikkeet * mainos My Dream Day verkkokauppa

