Kotona on helpompaa kuin töissä

Olin juuri puoli vuotta vanhempainvapaalla hoitamassa kahta lasta kotona. Nyt olen palannut pikkuhiljaa osa-aikaisella tuntimäärällä töihin.

Oma kokemukseni työssäkäynnin ja koti-isyyden välillä on se, että kotona oleminen oli helpompaa kuin töissä käynti!

Töissä levätään?

On totta, että moni pitää työssäkäyntiä lepäämisenä verrattuna lasten hoitamiseen kotona. Onhan siinä paljon totuuden perää.

Töissä saan keskittyä yhteen asiaan rauhassa, pitää taukoja rauhassa ja syödä rauhassa. Töissä minun ei tarvitse kuunnella turhanpäiväistä kitinää toistuvasti samoista asioista. Siellä minun ei tarvitse huolehtia kuin itsestäni.

Kotona taas ei useinkaan pysty tekemään paljoakaan omia juttuja. Eikä pysty tekemään mitään rauhassa. Päivä kuluu lasten tarpeita täyttäessä ja kotitöitä tehdessä.

Vaikka kotona tekisi koko ajan jotakin edistääkseen lasten tai kodin hoitoa, tuntuu että mikään asia ei etene ja koko ajan on kaaos käsissä.

Silti väitän, että kotona on helpompaa kuin töissä.

Oma olo kertoo paljon

Väitteeni perustuu yksikertaisesti omaan olotilaani. Kun vertaan virkeyttäni työpäivän jälkeen ja kotipäivän jälkeen, on helppo todeta että työpäivä väsyttää ja uuvuttaa minua enemmän. Töissäkäynti imee minusta enemmän mehuja.

Työpäivänä herään ja lähden kotoa aikaisin. Kun tavoitteena on aloittaa työt seitsemältä, pitää ylhäällä olla heti kuuden jälkeen. Kotipäivinä saan nykyään hyvällä tuurilla nukkua puoli kahdeksaan tai jopa hieman pidempään.

Päätetyöläisenä työni on fyysisesti erittäin puuduttavaa verrattuna kotona lasten kanssa oleiluun, kotihommien tekemiseen ja ulkoiluun. Koneen ääressä jököttäminen pistää paikat sellaiseen jumiin, että kotona vastaavaa ei ole mitenkään mahdollista saavuttaa.

Töissä saan keskittyä ja käyttää aivojani älyllisten ongelmien ratkaisuun. Tämä on todella palkitsevaa, mutta samalla myös raskasta ja väsyttävää. Tiukka pitkäjänteinen keskittyminen ja näytön tuijottaminen imee seitsemässä ja puolessa tunnissa minusta tehokkasti kaiken virran ja jaksamisen. Kotiin päästessä tekisi mieli vaan mennä päikkäreille tai lähteä urheilemaan.

Päivän kotona ollessani sitä vastoin saan jopa joskus nukkua ne päikkärit! Älylliset haasteet liittyvät lähinnä lasten kasvatukseen ja tehtävien organisointiin. Päänuppi ei väsy samalla tavalla, kun ongelmat joita pitää ratkaista liittyvät uhmakkaan lapsen pukemiseen tai kitisevän vauvan tyynnyttämiseen. Lähinnä kotihommat vaativat kärsivällisyyttä ja mielenhallintaa.

Kotipäivän jälkeen saatan toki joskus olla ärtynyt, mutta en läheskään yhtä uupunut kuin työpäivän päätteeksi. Minun tapauksessani kotipäiviäni on helpottanut se, että M-E:n työpäivät olivat tavallista lyhyempiä.

Työ imee minusta mehut

Työpäivinä alkaa yleensä iltapäivällä jo silmää painaa. Työviikon edetessä voi iltapäivällä palaveeraus tuntua jo ylitsepääsemättömän raskaalta. Silloin alkaa taistelu hereillä pysymisen puolesta. Se ei ole millään tavalla mukavaa.

Töissä minun pitää kuitenkin yrittää olla aina skarppina. Tuntuu että töissä olen jatkuvassa valmiustilassa, valmiina toteuttamaan ja edustamaan itseäni niin hyvin kuin mahdollista. Tämä syö valtavasti energiaa.

Vaikka kotipäivinäkin melkein joka aamu luulen kuolevani väsymykseen, kodin aktiviteetit nostavat sen verran sykettä, että pilkkiminen ei ole käytännössä mahdollista. Päivän rytmin saan päättää hyvin pitkälti itse, joten voin tehdä asioita jotka sopivat sen hetken vireystilaan. Vasta jos tarjoutuu tilaisuus päiväuniin, ei minun tarvitse kovin kauaa unta odotella, vaan sammuminen tapahtuu välittömästi!

Työpäivän jälkeen kotiin palatessa iskee päälle myös pienimuotoinen vastuuntunto päivän poissaolosta. Tuntuu että pitäisi erityisesti ottaa huomioon lapset ja vaimo, sekä myös puurtaa kodinhoidon eteen kahta kauheammin. Tuntuu että pitäisi ikään kuin hyvittää poissaolo.

Nukkumaan pääsen aina samoilla ehdoilla, oli seuraavana sitten työ- tai kotipäivä. Ja kaiken hyvän lisäksi en edes nuku aina kun se on mahdollista, vaan kirjoitan esimerkiksi näitä juttuja tänne blogille! Tämän lisäksi nuorimmainen edelleen herättelee useaan otteeseen joka yö. En siis kovin usein tunne itseäni erityisen levänneeksi ja energiseksi.

Töiden aloittaminen sai minut huomaamaan myös yhden erityisen seikan. Talvikaudella työpäivien aikana en juurikaan näe päivänvaloa. Tämä on minulle aika iso mielialaan vaikuttava asia. Kotona ollessani saan sentään nauttia siitä vähästä päivänvalosta jota on saatavilla.

Tämä kaikki on siis tuonut minut sellaiseen loppupäätelmään, että kotona oleminen on sittenkin helpompaa kuin työssäkäynti!

Mitä mieltä sinä olet?
Kumpi on helpompaa, olla kotona lasten kanssa vai käydä töissä?