Puoli vuotta meni koti-isän hommissa niin että heilahti. Siinä kävi oikeastaan juuri niin kuin ajattelin kun olin jäämässä pois töistä: Kuusi kuukautta menee aivan liian nopeasti.
Ennen työhön paluutani sain myös maistiaisen naisen asemasta työelämässä. Sain kokea jotain, mitä normaalisti vain naiset saavat kokea. Siitä lisää myöhemmin.
Menetänkö jotain kun jään pitkäksi aikaa kotiin?
Ekan lapsen kohdalla neljän kuukauden vanhempainvapaa tuntui etukäteen pitkältä kuin nälkävuosi. Olin silloin hyvin jännittynyt kaikin puolin, ja päässä pyöri kaikenlaisia ajatuksia työpaikan ”säilymisestä” sillä aikaa kun olen poissa. Muistaako ne minua enää kun palaan? Onko minun työni vienyt joku toinen? Onko mulla enää edes työpistettä kun palaan, vai käykö toteen joku Silicon Valley -sarjasta tuttu syrjäytyminen työyhteisöstä toimettomaksi luuseriksi?
Kaikki tämä pähkäily oli silloin tietenkin täysin turhaa, ja töihin paluu oli oikein miellyttävä kokemus. Kaikki jatkui silloin normaalisti, ihan kuin en olisi poissa ollutkaan.
Nyt toisella kertaa vanhempainvapaalle jäädessä asenteeni oli aivan toinen kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt tiesin kokemuksesta, että aika kotona tulee menemään nopeasti. Vaikka nyt edessä oli pidempi jakso kuin ensimmäisellä kerralla, niin tiesin että ei ehdi paljoa tapahtua kun taas jo pitää töihin rientää. Ei töissä eikä kotona.
Nyt oli myös työuraa samassa työpaikassa jo sen verran takana, että pelko oman paikan menettämisestä ei ollut enää samalla tavalla mielessä. Tällä kertaa otin avoimesti vastaan sen tosiasian, että työtehtävät saattaa tosiaan muuttua kun on puoli vuotta poissa pelipaikalta. Mutta mitä sitten? Sehän voisi tuoda muutosta jopa parempaan suuntaan, jos mahdollista. Eli kävi miten kävi, en voi sille mitään, ja olen sen kanssa ihan sujut. Päällimmäisenä mielessä oli vain omat lapset ja heidän kanssa tulevat jutut kotona.
Palkkaneuvottelut koti-isän asemasta
Ennen töihin paluuta koitti myös jokavuotiset palkantarkistusneuvottelut työnantajan kanssa. Lähdin niihin ihan puhtaalla realismilla, ja oletin että välttämättä mitään järisyttävää palkankorotusta ei ole tällä kertaa tulossa. Palkkani on ollut aiempina vuosina hyvässä noususuhdanteessa, ja tällä kertaa olin ollut vain puolet vuodesta töissä.
Lopputulos oli juuri sen suuntainen kuin ounastelin. Sain palkankorotuksen joka oli linjassa omiin odotuksiini sekä firman palkkapolitiikkaan. Olin ihan tyytyväinen tähän.
Mutta sitten sain vielä lopuksi kuulla ääneen lauseen, joka pysäytti miettimään: ”Tämä korotus perustuu puolen vuoden työssäoloosi. Jos olisit ollut töissä koko vuoden, korotus olisi isompi.”
Tadaa!
Viimein sain ihan itse käytännössä kokea todellisuutta siitä, miten naisten palkat jäävät laahaamaan miesten palkkojen perässä! Erittäin valaiseva kokemus!
Eli saan maksaa koti-isyydestäni tänä tulevana työvuotena jokaisesta palkkapussistani, ja tämä sama jatkuu kenties vielä pitkäänkin työurallani. Sitähän ei pysty enää mitenkään todentamaan, kuinka paljon tämän tapauksen vaikutus tulee tulevina vuosina kokonaisuudessa olemaan, mutta vaikutus on todistetusti olemassa vähintään yhden vuoden ajan.
Tämä tapaus opetti minulle käytännössä sen, miten jokainen mies joka ei anna vaimonsa mennä halutessaan töihin, vie häneltä ihan suoraan näitä palkankorotuksia! Tällainen mies pitää yllä sitä, että täsmälleen samasta työstä maksetaan naiselle vähemmän kuin miehelle!
Tasa-arvon nimissä, jaetaan siis vanhempainvapaita molemmille vanhemmille mahdollisuuksien mukaan niin paljon kuin mahdollista!
Pehmeä lasku on tarpeen!
Vielä sokerina pohjalla: Palaan töihin, mutta teen vain kolmea päivää viikossa!
Tämä siis vain lastenhoidon tasaamisen takia. Minä olen töissä kolme päivää, ja siten M-E:lle jää mahdollisuus tehdä töitä 2-3 päivänä viikossa. Näin mennään nyt ainakin kesään asti.
Olen todella onnekas, että tämä järjestely onnistui työnantajan puolesta. Nyt oloni on suhteellisen innostunut ja energinen, ainakin noin kuvainnollisesti, kun lähden takaisin kohti työelämän haasteita.
Pidän kovasti työstäni, mutta kotoa perheen luota lähteminen joka aamu on henkisesti aika raskasta… Nyt lyhyen työviikon myötä tuo tuska toistuu vain kolmesti viikossa, ja saan edelleen nauttia osan viikosta siitä vapauden tunteesta, kun aamulla ei tarvitse lähteä mihinkään, vaan saa viettää päivän lastensa kanssa!
