Millainen sänky kahden lapsen huoneeseen?
Siinäpä mietittävää.
Ratkaisimme asian meidän perheelle erittäin sopivalla tavalla.

Kerrossänky – Onko väärtti?
Kun kolmas lapsi teki tuloaan, oli selkeää, ettemme enää mahtuisi kahden lapsen kanssa parisänkyyn, vaan keskimmäiselle pitäisi myös keksi uusi nukkumapaikka. Esikoinen oli jo pitkään kinunnut sisaruksille kerrossänkyä, joten hankimme sellaisen Torista kokeiluun.
Ensimmäiset kaksi viikkoa menikin ihan mukavasti. Keskimmäisestä oli mukava nukkua ihan omassa sängyssä, kun kerrosänky oli meidän sänkymme vieressä.
Esikoisen mielestä uusi sänky oli juuri sellainen, kun hän oli toivonut. Uutuudenviehätys ja ajatus siitä, että hän on isompi ja hän pääsee siksi yläsänkyyn, siivittivät hetken iloa uudesta nukkumapaikasta.
Vuodet sen jälkeen ovat kuitenkin olleet enemmän ja vähemmän tuskaa. Esikoinen on tuntenut olosa ylhäällä eristetyksi ja turvattomaksi. Ymmärrän hyvin, en itsekään haluaisi nukkua muualla kun maantasossa. En edes tiedä mikä siinä on, jotenkin haluan, että jalkani osuu maahan, kun laitan sen sopivasti sängyn reunan yli.

Niin kauan kun kerrossänky oli samassa huoneessa meidän ison sänkymme kanssa, kaikki meni oikeastaan aika ok.
Sen sijaan kun muutimme uuteen kotiimme ja lapset siirtyivät omaan huoneeseen, alkoi jatkuva ravaaminen öisin.
Kerrossängystä lapset erittäin säännöllisesti löysivät tiensä meidän sänkyyn jossain vaiheessa yötä. Ensin lähti yläsängyssä nukkuja, ja narinaan ja sängyn heiluntaan heräsi myös alasängyn sankari.
Lähes joka aamu heräsimme niin, että sängyssämme on neljä henkeä ja yksi lapsista nukkuu patjalla lattialla vieressämme. Patja otettiin siis sängyn alle valmiiksi kun yölliset vaellukset säännöllistyivät.
Lue myös: Vauvan nukuttaminen on helppoa, eikö?
Ja jatko: Seuraavalle lapselle putket korviin heti synnärillä
Koko porukan yhteinen nukkumahuone?
Asumme uudiskohteessa, jossa huoneet ovat pieniä. Kerrosänky tuntui pitkään ainoalta järkevältä ratkaisulta kahden lapsen huoneeseen, mutta koska lasten unet alkoivat katkeilla, pistimme sängyn Toriin myyntiin.
Lue myös: Unikauhukohtaukset tulivat taas
Olen itse haaveillut nukkumahuoneesta, jossa koko porukka nukkuisi ”samassa sängyssä”, eli huone olisi tyyliin vaan yhtä suurta sänkyä. Olen erittäin sikeäuninen ja nukun rauhallisinta unta, kun tiedän lasten ja Markuksen olevan lähellä. Meillä lapset eivät myöskään pääsääntöisesti heräile/herättele öisin, jos vanhemmat nukkuvat samassa huoneessa.

Tämä tarkoittaisi myös sitä, että nukkumiseen menisi vain yksi huone. Missään muussa talon huoneessa ei tarvitsisi olla sänkyjä ja tilaa vapautuisi muuhun puuhaan. Eihän sängyssä olla kun öisin! Pienessä kodissa (75 neliötä) tämä olisi merkittävä tilansäästö.
Mutta koska kaikki perheenjäsenemme eivät ole yhtä hyväunisia kun minä, tämä vaihtoehto on vielä kokeilematta.
Yhteinen sänky kahden lapsen huoneeseen
Seuraava vaihtoehto, eli kaksi sänkyä yhdessä huoneessa, tuntui tukkivan koko pienen huoneen, joten ehdotin lapsille siskonpetiä.
Tuplasänky tuntui lapsista itsestäkin turvallisemmalta. Jos unet katkeaisivat, näkisi tutut kasvot ja voisi vaan käpertyä lämpimän siskon viereen etsimään unta uudelleen. Jos ei uni tulisi, niin silti aina on vaihtoehto kömpiä vanhempien väliin.
Lue myös: unikoulusta ja nukkumisesta
Olin jo edellisestä vuodenvaihteesta asti etsinyt meille torista sopivaa sänkyä vierashuoneeseen. Mieluiten olisin ottanut meille Kiteen huonekalutehtaan notte-divaanin. Se on äärettömän simppeli, kaunis ja vähän tilaa vievä levitettävä sänky. Sellaista ei kuitenkaan sopivalla rahalla ole lähiseudulta löytynyt.
Haussani oli myös Ikean Tarva ja sellainen löytyi sattumalta juuri nyt ihan läheltä. Vierashuoneen sijaan se saikin paikan lastenhuoneesta.

Ajatuksena on ollut, että huoneen lattiatilan säästämiseksi sänky levitetään 120cm, ja ostetaan siihen sopiva patja. Ylimääräistä rahaa ei ole näkynyt, joten sänky on ollut levitettynä koko leveyteensä. Siihen meillä on sopivasti vieraspatjat jo ennestään.
Mutta mikä parasta, lapset eivät ole juuri kurkkineet meidän ovella öisin. Tämä on heittämällä onnistunein sisustusratkaisu pitkiin aikoihin!

Levitettävät sängyt ovat muutenkin lemppareitani, sillä toivon aina kovasti ihmisiä meille kylään. Vaikka kotimme on pieni, niin on kiva ajatus, että voimme silti tarjota sänkypaikat majoittujille.
Millaiset sänkyratkaisuja teillä on talossa?
// M-E

