// Lasten synttärit ohjelma
Meillä pidettiin viime vuoden aikana aika monet kotisynttärit.
Koko perhe on syntynyt joulu- ja huhtikuun välillä, eli alkuvuosi meillä lähinnä juhlitaan.

Vanhempia juhlimme hillitymmin, mutta lapsille on pidetty sekä kaveri- että sukulaissynttäreitä.
Lue myös: Pandasynttärit 7-vuotiaalle
Varsinaiseksi päänvaivaksi meillä on muotoutunut synttäriohjelman keksiminen. Lapset ovat kyllä oikein sopeutuvaisia, ja sama ohjelma menee mieluusti kaikilla synttäreillä.
Itse kuitenkin kaipaisi vähän vaihtelua ja viime vuonna kuopuksen synttäreille sellaista saimmekin.
Mikä olisikaan tosi kiva ohjelmanumero synttäreille?
Markuksen sisko ehdotteli jo hyvissä ajoin ennen huhtikuun loppua, josko serkuksille voisi pitää yhteissynttärit.
Pohdimme sopivaa ohjelmaa synttäreille, ja keksimme vaikka mitä! Jopa narunvedon, jonka Markuksen sisko lupasi väsätä.
Lue myös: Hello kitty -synttärit 6-vuotiaalle – Pyjamaparty!
Tämä unohtui itseltäni aika nopeasti. En kuvitellut, että kummitäti alkaisi tällaista ainakaan pieteetillä värkätä.
Mutta toisin kävi, ja työn tulosta voi ihailla alla olevasta kuvasta!


Narunvedosta tuli aivan upea. Se on kaunis ja se myös toimii!
Se on myös ekologinen. Pahvilaatikosta ja naruista ei tule suurta ympäristökuormaa.
Palkinnoksi voit valita mitä vaan, mikä menee omaan elämäntapaasi.
Sen lisäksi se on aika kätevä kuljetettava. Pahvilaatikon kannet vaan kiinni ja eikun matkaan.
Ideoita muualta: Tomerat – Narunvedon rakentaminen itse

Palkinnot narunvetoon – Lasten synttäreiden ohjelma
Narunvedossa palkinnnot roikkuu narujen päässä verhonipsuilla, joihin voi helposti ripustaa patukoita, tikkareita tai kuorellisia karkkeja. Ostin myös muutaman tavarapalkinnon.
Yhtä hyvin palkinnoksi voisi laittaa numerolappuja, joilla sitten saisi listasta itselleen jonkun palkinnon.
Lapsille homma on jännää, mutta tietysti uhkakuvana on myös se, ettei saakaan sitä suosikkipalkintoaan. Tähän helpotusta voisi tuoda esimerkiksi se, että palkinnot ovat hyvin samankaltaisia keskenään.
Vetojen jälkeen on myös mahdollisuus vaihdella palkintoja keskenään niin, että kullekin löytyy mieluinen juttu.
Mitäs tykkäätte?
Olisko narunveto kiva yllätys synttäreille?
// M-E
Lue myös: Vinkit lastensynttäreille – Näin pidät homman kasassa!

