Tätä on odotettu.
Lapsemme on huidellut kasvaa ihan omissa sfääreissään neuvolan käyrien yläpuolella. Kaikki tutut ja tuntemattomat veikkaavat lapsemme iäksi vähintään kolmea vuotta, ja niin näyttävät myös vaatekoot. Käytämme kolme-neljä vuotiaiden kokoja. On siis ihana vihdoin päästä juhlimaan toista syntymäpäivää. 2 vuotta kuulostaa jo niin paljon hänen profiiliinsa sopivammalta iältä.
Miltä meidän 2-vuotiaan taidot siis tällä hetkellä näyttävät? Kotoa saatu joulun välitodistus seuraavassa:
Äidinkieli
Meillä puhutaan jo selkeää suomea (ja savoa!). Kun puolitoista vuotiaana ihmettelin lapsemme 4 sanan lauseita, niin nyt voidaan puhua jo tarinoinninista. Neiti osaa kertoa päivän tapahtumista ja leikkiä nukkekodilla itsekseen höpötellen vaikkapa 40 minuuttia. Ah. Voin sanoa, että äiti tykkää!
Meillä osataan myös tunnistaa suurin osa aakkosista. Tatun ja Patun aakkoskirja sekä aakkosilla varustetut palikat ovat siis olleet ahkerassa käytössä. Erityisen huvittavaa on ollut, kun hän on alkanut bongailla kirjaimia kaupoissa erilaisista mainoksista. Viimeksi jäätiin luettelemaan Prisman aulaan: ”P niinkun pappa, R niinkun Riina, I niinkun isi, S niinkun Satu, M niinkun mummo, A niinkun auto.”
Välillä aakkostukseen on kiva heittää myös vähän omaa maustetta mukaan. Ässästä tulee ”set”, tai kaikki kirjaimet ovatkin yhtäkkiä X:iä. Kun isi sitten oli ilonpilaaja ja kertoi, että mikään kyseisistä kirjaimista ei ollut X, niin hän kysyi huolissaan: ”Missä X on?”. Niin, mikä se sellainen kirjain on olevinaan, jota ei kuitenkaan ikinä ole missään?
Muut lempparit tähän mennessä:
”Pöpöt on niin pieniä, ettei niitä näe. Pitää katsoa mikroskoopilla. ” Eli Pöpö-kirja, check!
”Höpsö äiti, laittoi valot pois.” Hän pyöräytti silmiä ja mutisi itsekseen mennessään laittamaan valot takaisin päälle, kun äiti yritti jouluista tunnelmavalaistusta.
”Täällä nukke on kipeänä. Tarvitaan lääkäriä. Onko tohtori Karhu?” ”Okei joojoo”, ja puhelu päättyy.
Kirjallisuus
Meillä luetaan ja paaaaaljon. Kirjat ovat äidin intohimo, ja jostain kumman syystä, olemme saaneet tämän siirrettyä myös jälkikasvulle. Aloitamme useimmat aamut ”lukemalla” 5-20 kirjaa ja vasta sen jälkeen syömme aamupalan. Tämä sopii meille molemmille paremmin: aamupala ei oikein tahdo maistua heti herättyä.
Ehdottomat lempikirjat viime ajoilta: Kaivurit työssään, Tutki pöpöjä, Esta es Lulú (espanjankielinen), Tatun ja Patun aakkoset (pelkkä aakkossivu usein riittää), Vastakohtien kirja.
Matematiikka
Parhaimpina päivänä meillä osattiin laskea kymmeneen. Peruspäivänä ja nykyään laskut menevät kutakuinkin: ”yksi, kaksi, kolme, neljä, yhdeksän, kymmenen.” Ehkä hienointa on, että hän todella tuntuu ymmärtävän, mitä 1-3 tarkoittaa, eli jos on kolme nallea, niin osaa laskea, että ”yksi, kaksi, kolme nallea”. Numeroiden tunnistamista ei olla vielä kovin paljon harjoiteltu. Tässäpä seuraava tavoite!
Meillä on vain onnettomat kaksi kappaletta palapelejä, jotka hän osaa rakentaa mennen tullen. Hermot tosin menevät heti, jos hän tietää tietyn palan menevän johonkin, ja se ei siihen heti asetu. Äidiltä peritty.
Ympäristotieto
Nyt täytyy sanoa, että vanhemmat eivät ole tässä asiassa olleet kovin hereillä. Ollaan liikuttu ihan liian vähän luonnossa, eli tällainen konkreettinen asioihin tutustuminen on jäänyt vähälle. Kaikki peruseläimet on kuitenkin Marimerkon kuvittajan kirjasta opeteltu, maatilan eläimistä meduusaan. Vahva suositus noillekin kirjoille muuten, meillä ne kiinnostivat eniten alle 1 vuotiaana ja ne luettiin läpi monta kertaa päivässä.
Maantieto
Aika vähän panostettu tähän muuta kun matkailemalla. Noh. Kuusi maata (Ruotsi, Viro, Espanja, Tanska, britit, Usa) fiilistelty + yksi (Italia) mahasta käsin.
Oman kotitalon tunnistaminen näköetäisyydeltä onnistuu. Samoin kuin muiden lähellä olevien tuttujen paikkojen, kuten kirjasto, neuvola, skeittiparkki ja muutama lähileikkipuisto. Myös tiettyjen ostoskeskusten ja kauppojen leikkipaikkojen ja vessojen olemasaolo ja sijainti on hyvin muistissa.
Historia
Historian osaaminen taitaa keskittyä omaan lähihistoriaan. Hienoja knoppeja lähimenneisyydestä heitetäänkin päivittäin. Joka ilta sängyssä hän sanoo ”jutellaan”, ja sitten muistellaan mitä kaikkea päivän aikana onkaan tullut tehtyä. Joskus hän muistelee kivoja asioita myös muilta päiviltä.
Viimeisimpänä villityksenä on jauhaa uudestaan ja uudestaan isovanhempien ja sukulaisten nimiä tyyliin: Mikä mummon nimi on? Leena. Mikä isin nimi on? Markus.
Kielet
Bye bye ja hello onnistuu. Isi lukee lapselle yhtä kirjaa espanjaksi. Lauluja kuunnellaan englanniksi, italiaksi ja espanjaksi. Siinäpä meidän vieraiden kielien osaaminen. Ehkä voisimme lisätä listalle tutut lastenlaulut vierailla kielillä!
Vieraita kulttuureita on harrastettu ruokien muodossa. Pizza, tuliset ruoat, churrot, kaikki jostain kumman syystä maistuvat.
Liikunta
Mitähän uutta olisimme viimeisen kahden kuukauden aikana oppineet.. Ainakin än-yy-tee-nyt tai paikoillanne-valmiit-hep on nyt ymmärretty, ja juoksuun singahdetaan ainakin melkein heti viimeisen sanan kuultua. Isin ja äidin kanssa juokseminen on siis kivaa.
Ylös ja alas pomppiminen on kehittynyt huimasti. Onnistuu myös talvikengät jalassa.
Pallon heittäminen onnistuu hienosti, ja auttavasti myös ison pallon kiinni ottaminen.
Käymme kerran viikossa uimassa. Vauvauintiin emme koskaan ”ehtineet”, mutta kevääksi olisi tarkoitus viedä hänet myös opetukseen. Lapsemme rakastaa altaassa lutraamista ja on veden suhteen todella peloton. Päätä hän ei vielä tarkoituksella kastele, mutta nappaa leluja altaan pohjasta, mikäli sinne ylettää. Myös alkeellinen potkiminen uintiasennossa onnistuu.
Potkupyörä on talveksi laitettu talviteloille. Sitä on kovasti kaivattu.
Luistimet odottavat joulupaketissa. Joululomalla lähdetään siis kokeilemaan isin lemppariharrastusta.
Ilmaisutaito
Tällä hetkellä kaikenlainen esiintymiseen viittaava jännittää ihan hurjasti. Ei tarvitse olla muusta kyse, kun että pitäisi sanoa hei tai kertoa oma ikä. Noh, eipä itseäkään kiinnosta käskystä laulaminen. Se on kuitenkin kiva, että hänestä näkee että ymmärtää kyllä mitä vaaditaan.
Käsimerkit ovat käytössä päivittäin ja avustavat toki ilmaisua. Hän on myös ihan ensimmäisen elinvuoden alusta asti ollut melkoinen ivelilijä. Katsoo äitiä kulmien alta, sivusilmällä, mutristaa suuta ja hymyilee pyydettäessä jne.
”Ei” tulee erittäin napakasti. Samoin hermot menevät sekunnissa, jos äiti ei tajua jotain sanaa, jonka hän sanoo.
Uskonto
Iltarukous kuuluu iltarutiineihin, ja kädet menee silloin tottuneesti ristiin. Tai sitten laitetaan nallen kädet ristiin. Rukouksen päätteeksi tulee joskus myös AAMEN aika tomerasti.
Tietotekniikka
Lapsemmehan on diginatiivi, sekä kosketusnäyttönatiivi. Älypuhelimen käyttö on arkipäivää.
Meillä puhelimella lähinnä kuunnellaan musiikkia, tai joskus kun pitää autossa pysyä hereillä, niin katsellaan lasten musiikkivideoita tai Peepeetä, eli Pipsa Possua.
Pari kertaa olemme kokeilleet ihan pienille suunnattuja pelejä. Yksi tällainen loogista päättelyä testaava peli, jossa auton lavalle laitetaan paketti, joka on samanvärinen kuin auto, aiheutti kerrasta hirvittävän koukuttumisen. Taaperomme taisi tuolloin olla puolitoista vuotias ja peli on ollut jäähyllä siitä asti. Emmepä ole muitakaan oikeastaan sen jälkeen kokeilleet. Mutta hän tietää kännykällä olevan yhden nallepelin, jonka ääreltä olen hänet löytänyt aina kun puhelin ei ole ollut lukittuna. Näpsä neiti!
Hän osaa avata lukitusta iPhonesta kameran ja ottaa sillä kuvia, sekä selailla kuvia galleriasta. Videopuhelut isovanhemmille ovat lähes päivittäisiä, ja hän osaa jutella videopuhelimessa vähän jo itsenäisestikin.
Jännää on se, että hän tunnistaa silti ns. vanhanaikaisen puhelimen puhelimeksi, ja myös leikkii puhuvansa puhelimeen luuri korvalla, vaikka melko harvoin enää sellaista oikeasti tehdään. Luurina toimii usein joko oma lelukännykkä tai kaukosäädin.
Läppärin näppäimistö kiinnostaa myös, ja tilaisuuden tullen hän mielellään esittää naputtelevansa koneella jotakin, ja rämpyttää näppäimistöä tärkeän näköisenä.
Kosketusnäyttönatiiviudesta johtuen hän luulee kaikkien näyttöjen olevan kosketusnäyttöjä, ja saattaa painaa sormella esimerkiksi telkkarin ruudulla näkyvää kuvaa, tai swaipata sormella läppärin näyttöä.
Musiikki
Muskarin aloituksesta asti musiikki on ollut taaperomme intohimo. Hän tykkää kokeilla ja oppii hienosti mallista soittamaan kaikkia tarjottuja instrumentteja, joskus jopa tahdissa. Viimeisen puolen vuoden aikana laulaminen on kehittynyt huimaa vauhtia. Ensimmäisenä onnistui ”tuiki tuiki tähtösen” ensimmäinen säkeistö. Viimeisimpänä on harjoiteltu kovasti kahta ensimmäistä säkeistöä ”Hämä hämä häkistä.” Muurahaisesta lapsemme käyttää tosin sanaa ”muuharainen”. 🙂 Ja eilen lauleli kyseistä kappaletta: ”Muuha-muuha-sirkka, soittaa kitaraa”..
Lempikappale on tällä hetkellä ”Pieni nokipoika”. ”Täti monika” ja ”Peppi pitkätossu” ovat myös soittolistan kärjessä. Ei automatkaa ilman omaa musaa.
Kuvaamataito
Tusseilla, puuväreillä, puuvesiväreillä, akryyliväreillä ja vesiväreillä piirustelu ja maalaaminen onnistuu. Ja näiden parissa vietetään monta hetkeä päivittäin. Tällä hetkellä kivointa on se, että äiti piirtää nallen, ja hän piirtää sille navan ja lopuksi peiton päälle. Ympyröitä piirrellään myös kovasti, samoin pieniä yksityiskohtia. Myös viivojen piirtely onnistuu, kun näytetään mallia: ”piirrä ”i” niinkuin isi.”
Sakset ovat myös kovassa käytössä. Kunhan äiti auttaa sakset oikein käteen, niin paperin saksiminen onnistuu hyvin. Ja se on niiiin kivaa!
Huolellisuus ja käyttäytyminen
Ruokailutavat ovat meillä harjoittelussa. Lusikointi, haarukointi ja lasista juominen ovat jo arkipäivää. Suurin arkipäivän haasteemme taitaa olla ruokien heittely lattialle. Erityisesti, jos ei enää jaksa syödä. Ylipäätään, tavaroiden heittely on vaan niin mahtavaa.
Erityistä hämmennystä vanhemmissa on herättänyt hänen kärsivällisyytensä. Olen vauvasta asti toistanut hänelle fraasia: ”ensin jotain ja sitten jotain ja hän todella ymmärtää tuon. Samoin ”odota pieni hetki.” En olisi ikinä uskonut, että noin pieni ihminen jaksaisi odottaa niin pitkään asioita. Esim. ”Ensin äiti käy vessassa ja sitten äiti tulee leikkimään.” Hän menee leikkimään tai puuhaamaan itsekseen, ja sitten kun menen leikkimään, hän sanoo silmät loistaen: ”hienosti odotin äitiä!” On saattanut saada muutaman tuollaista kehua..
Taaperomme on niin siisti, että vie roskiin myös sellaiset roskat, jotka eivät sinne kuulu. Mutta osaa toki viedä sinne esim. käytetyt vaipat ja rutistetut kuitit. Ja mitä tulee yleiseen siisteyteen, sama kuin yllä: on ihana vaan heitellä tavarat ympäriinsä. Tämä ei saa varsinaisesti suosiota vanhempien keskuudessa.
Pukemisessa onnistuu toisinaan ainakin housujen, sukkien ja talvikenkien (tarrat) laitto päälle. Riisuutuminenkin onnistuu osittain omatoimisesti, mutta apua toki tarvitaan vielä. Paidat ovat kinkkisiä.
Käsienpesu on ihan lempihommaa. Sitä hän tekisi vaikka työkseen. Ja jos paidassa on pahaa likaa, niin se pitää vaihtaa.
Meillä oli juuri vuoden täytettyä hyvät hetkemme pottailun suhteen. But oh, those days are gone. Mikään ei pelästytä enempää, kuin pissa joka lirahtaa potalla ollessa. Tämä ei varsinaisesti auta potalle haluamisessa. Noh. Olkoon tämä ensi tai seuraavan vuoden oppi. Aikaa on!
