Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Risto Räppääjä -elokuvat ovat parhaimpien lastenelokuvien joukossa, joita olemme katsoneet koko perheen voimin!
Niitä on ilmestynyt nyt jo kahdeksan kappaletta, ja jotkut niistä on katsottu jo aika moneen kertaan.
Miten pärjäsi viimeisin toisinto, Risto Räppääjä ja kaksoisolento?

Risto Räppääjä ja kaksoisolento – Juoni
Juonta ei tässä tarvitse sen enempää avata eikä antaa spoilereita, mutta jos katsoo trailerin, niin se on aika lailla jo siinä koko homma. Mitään järisyttävän yllättävää tai erityisen kiinnostavaa juonta ei elokuvasta lopulta paljastu.
Elokuva mukailee aiemmin tuttua tapaa, jossa elokuvassa on sekä koko draaman kaaren kattava juoni, ja lisäksi yksittäisiä kohtauksia, joilla ei ole varsinaisesti tekemistä elokuvan tarinan kanssa, vaan ne on mukavia musiikkivideon kaltaisia osioita ilman syvällisempää sisältöä.
Näyttelijät ja heidän suoritukset
Elokuvasarjan uuden osan sulattamisesta tekee aina haastavampaa, mitä useampi näyttelijä on vaihtunut sitten edellisen elokuvan.
Tässä elokuvassa nimenomaan on lähes kaikki muuttunut, pois lukien Lennart Lindberg, joka on tuttu hahmo aiemmista elokuvista. Jos asia häiritsee aikuista, niin voi olla että sama pätee myös lapsiin. Toisaalta, heillä on ehkä parempi mielikuvitus ja muovautuvampi mieli, joten ehkä heille asia ei vaikuta niin paljoa katselukokemukseen.
Itselle aikuisena asia oli tällä kertaa iso, ja elokuva tuntui hieman joltain muulta kuin Risto Räppääjältä. Ehkä jos elokuvaa kertaisi muutamia kertoja, niin tämä tuntuma muuttuisi.
Näyttelijät hoitivat homman aika hyvin. Näyttelijäsuoritukset olivat lapsenmielisen innostuneita.
Tästä päästäänkin jopa sellaiseen ajatukseen, että mielestäni näyttely ja sen myötä itse elokuva oli suunnattu ehkä hieman pienemmille katsojille mitä joissain aiemmissa elokuvissa.
Aiemminhan esimerkiksi Villi Kone sekä Viileä Venla -elokuvissa käsiteltiin jo esiteini-ikää, jossa Nellin ja Riston suhdetta koettelee Nellin mahdolliset muut kiinnostuksen kohteet kuin leikki ja rymyäminen. Nyt sellaista ei ollut näköpiirissä, ja Ristokin oli sieltä lapsellisimmasta päästä, mitä hän on aiemmissa elokuvissa ollut.

Risto Räppääjä ja kaksoisolento – Musiikit ja laulut
Risto Räppääjistä on perinteisesti jäänyt mieleen erityisesti musiikit. Tietyt biisit soivat meillä autossa joku vuosi sitten todella ahkeraan.
Esimerkiksi Risto Räppääjä ja Pullistelija -elokuvan biisit ovat aivan klassikkoja. Samoin Risto Räppääjä ja Villi Kone -elokuvan biisit. Noiden elokuvien biisit ovat oikeasti hyviä, hauskoja ja erityisen tarttuvia!
Nyt hieman Kaksoisolento -elokuvan katselemisen jälkeen minulla ei ole mielessäni yhtään biisiä tai ”musiikkivideota” kyseisestä leffasta.
On toki totta, että biisit vaativat kertausta, että ne tarttuvat toden teolla. Mutta tällä kertaa ei oikeastaan ole edes fiilistä, että olisi mitään syytä kerrata yhtään mitään. Eipä ole lapsiltakaan tullut sen jälkeen mitään kommenttia, vaan hekin ovat autuaasti unohtaneet koko elokuvan.
Arviona siis ensikatselulla, että musiikillisesti Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuva ei yllä aiempien (parhaiden) Risto Räppääjä-elokuvien tasolle.

Kenelle sopii, jännittävät kohtaukset
Meidän perheessä elokuvien mahdollinen jännittävyys on aina ollut se suurin haaste koko perheen leffailtoja ajatellen. Välillä tuntuu, että varsinkin iltaisin sellaista elokuvaa ei ole, mikä ei pelottaisi jotakuta perheenjäsentä.
Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvan jännittävimmät kohtaukset olivat tyyliä pimeä häkkivaraston käytävä ja ukkonen hämärtyvässä metsässä.
Etenkin pimeästä häkkivarastosta tuli odotetusti sanomista, kun jälkikäteen tiedustelin, mikä oli jännittävintä. Ei menty mielestäni kuitenkaan lähelle kipurajaa.
Toinen asia, mikä oli myös jännä, liittyi yksin vieraassa kodissa yöpymiseen. Ei siis niin, etteikö aikuista olisi ollut lähellä, mutta että koti ei olisikaan se oma koti. Ja aikuinen ei olisikaan se oma vanhempi.
Lue myös: Mimmi Lehmä löytää kotiin – Ekaa kertaa elokuvissa!
Vaikeita tunteita
Elokuvaa katsoessani ihmettelin hieman, kun elokuvassa esitettiin aikuisten välistä huonoa käytöstä ilman, että sitä olisi heti tuomittu.
Tarina valkeni lopulta, ja myös asian opetus kävi jollain tavalla ilmi. En tosin tiedä osaavatko aivan pienimmät yhdistää kaikkia palasia mielessään.
”Elokuvassa kohdataan aiempaa vahvemmin kielteiseksikin miellettyjä tunteita (mm. kateus, viha ja pelko) ja elokuva voi vaatia katsojalta myös hieman abstraktin ajattelun taitoja.” – Media-avain
Jälkikäteen lukaisin Media-avaimen arvion elokuvasta, ja vasta sitten täysin hokasin, miten siinä tarkoituksella esitettiin syvällistäkin asiaa, eli aikuisten välisiä vaikeita suhteita ja sukulaiskaunoja. Ja juurikin noiden kielteisiksi miellettyjen tunteiden, kateus, viha ja pelko tunnistaminen vaatii katsojalta aika paljon.
Lue lisää: Media-avain – Risto Räppääjä ja kaksoisolento
Risto Räppääjä ja kaksoisolento – Kokonaisarvio
Risto Räppääjä ja kaksoisolento kääntää uuden sivun Risto Räppääjä -elokuvien sarjassa.
Moni asia alkaa vähän niin kuin alusta. Uusi näyttelijäkaarti, suunnattu osittain pienimmille katsojille. Toisaalta taas vaikea aihe ei ruoki niin paljoa sitä hauskaa huumoripuolta, josta Risto Räppääjät yleensä tunnistaa.
Koko perheen elokuvaksi tämä ei antanut aikuisille niin paljon kuin olisi toivonut. Lapsille se oli mukiinmenevä, mutta klassikoksi ei ensi katsomisella noussut.
// Markus
Kirjoittaja on koko perheen elokuvien ystävä ja elokuvakerholainen jo vuodesta 1991.
