Pipsa Possu huvipuistoon, eli minne?
Nyt jo kolmannella lapsella on menossa kausittain eri lastenohjelmat samaan tapaan kuin kahdella ensimmäisellä. Ryhmä Hau, Barbapapa ja tietenkin Pipsa Possu!
Mieleen on hiipinyt ajatus, että olisihan se hienoa nähdä edes kerran elämässä ihan oikea Pipsa Possu -huvipuisto!
Tiedossa oli, että ainakin Briteissä ja Saksasta löytyy tähän lastenohjelmaan teemoitettu puisto.
Mutta onko niitä muitakin?
Tästä piti ottaa selvää!

Lue myös: Huvipuistojen hinnat – Missä nousee eniten?
Peppa Pig Land – Paulton’s Park, UK
Paulton’s Park löytyy Southamptonista, 1-2 tunnin ajomatkan päässä Lontoon Heathrown kentältä.
Tämä puisto tuntuu ainakin henkisesti olevan hieman heikosti saavutettavissa, koska ensin pitää hoitaa itsensä Brittein saarelle, ja sen jälkeen siellä vielä tuollainen siirtymä perheen kanssa, tavalla tai toisella.
En ole koskaan ajanut Briteissä, saati väärältä puolelta autoa. Sekin lisää oman jännityksensä tuohon, ja saisi minutkin vakavasti harkitsemaan jotain muuta kulkutapaa kuin autoilua.
Googlen street view -kuvat kyseisestä puistosta ovat jotenkin hieman valjuja, koska ne on otettu puiston aukioloaikojen ulkopuolella, ja kylmän näköisessä säässä.
Suoraan sanoen, puisto ei näytä mitenkään kovin ihmeelliseltä noista kuvista.
Mutta ihan varmasti reaalimaailmassa hyvällä kelillä ja puiston ollessa täynnä ihmisiä, kokemus on aivan eri luokkaa.
Tästä puistosta löysin matkakertomuksenkin, tosin kymmenen vuoden takaa: Karkkipurkki – Päivä Pipsa Possumaailmassa
Lastenlaitteita: n. 9 kpl + leikkialueet
Päivälipun hintaluokka: 50 € / hlö
(yli metrin pituiset maksavat)
Lue lisää: Peppapigpark.de/en
Heide Park Resort, Saksa
Heide Park on iso huvipuisto Hampurista hiukan etelään, 250 kilometriä Rostockista.
Puiston yksi osa on Pipsa Possulla teemoitettu alue.
Tässä kohteessa koko muu puisto vaikuttaa olevan se juttu, ja Pipsahommat on vain pieni osa kokonaisuutta. Varmaan aikamoinen elämys kokonaisuudessaan!
Lastenlaitteita: Parikymmentä, joista 4 Pipsa-teemaisia.
Päivälipun hintaluokka: 40€/hlö (20€/lapsi)
Lue lisää: heide-park.de
Peppa Pig Park – Günzburg, Saksa
Etelä-Saksassa on Pipsa-puisto, joka on itseasiassa aivan Saksan Legolandin kyljessä kiinni.
Siinä siis valtaisa tuplakohde lasten kanssa vierailtavaksi. Tätä puistoa ei vielä näy Googlen satelliittikuvassa ollenkaan.
Puisto alkaa olla jo aika kaukana, Rostockista 800km ja Tukholmasta 1600 kilometriä. Automatkailua ajatellen sinne on jo jonkin verran matkaa.
Puisto vaikuttaa olevan oma itsenäinen kokonaisuutensa, johon ostetaan erillinen pääsylippu. Myös tuplatiketti löytyy, jolla voi nauttia sekä Legolandista että Pipsapuistosta.
Lastenlaitteita: n. 5 kpl + leikkialueet
Päivälipun hintaluokka: 19 €/hlö
Lue lisää: Peppapigpark.de/en

Lue myös: Miksi isäpossulle nauretaan?
Gardaland, Italia
Gardajärven eteläpäädyssä on tämä valtaisan näköinen huvipuisto, jossa luvataan myös olevan joitain Pipsa-teemaisia laitteita.
Laitteet ovat kaikissa Pipsa-puistoissa vaikuttaneet olevan lähes identtisiä, valikoima vaan hiukan vaihtelee.
Jossain on siis huvipuistolaitteiden koontilinjasto, jossa kootaan Pappapossun junia ihan sarjatuotantona.
Lastenlaitteita: Parikymmentä, joista 3 Pipsa-teemaisia.
Päivälipun hintaluokka: 40€/hlö
(alle 90cm ilmaiseksi)
Lue lisää: Gardaland.it
Peppa Pig Land – Florida, USA
Floridasta löytyy itsenäinen Pipsamaailma, joka sijaitsee sekin Legoland Floridan kyljessä.
Puisto ei vaikuta olevan mitenkään super iso, mutta riittävä itsenäiseksi alueeksi.
Lastenlaitteita: 5 + leikkijutut
Päivälipun hintaluokka: 40€/hlö
Lue lisää: Gardaland.it
Peppa Pig Theme Park – Dallas, USA
Tulossa!
Ilmeisen toimivaa Pipsahuvipuistokonseptia monistetaan parhaillaan Dallasiin. Kartta näyttää sijainnin tuonne, liekö sitten todellisuutta vastaava.
Samat laitteet, muut huvitukset ja somistukset tulossa tuonnekin. Pipsan huvipuistolaitteiden tehdaslinjastolla paiskitaan kovasti hommia.
Lastenlaitteita: 5kpl + leikkialueet
Lue lisää: peppapigthemepark.com/dallas-ft-worth
Pipsa Possu -huvipuistoja maailmalla

Pipsa Possu -huvipuistoja löytyi kuin löytyikin aika monta, mistä valita!
Minkä sinä valitsisit?
Vai oletko jo käynyt jossain näistä?
// Markus
Kirjoittaja on isäpossuksi identifioituva perhematkailija, joka ei ole vielä löytänyt itseään itsensä mukaan teemoitetusta huvipuistoista. Ota meidät seurantaan myös Instagramissa, niin pääset huvipuistomatkoille mukaan.
