Helmikuussa oli paljon kivoja juttuja.
Paras lajikokeilu: Avantouinti
Noh, ehkä kyse ei ole uudesta lajista, mutta niin kauan on edellisestä kerrasta, että melkein voi puhua lajiuutuudesta.
Pääsimme kun pääsimmekin kertaalleen avantoon Markuksen kanssa. Oli ihanaa! Ehkä jo maaliskuussa uusiksi.

Parhaat kirppislöydöt
Tosi hyviä löytöjä tuli tehtyä Helmikuussa kirpparilta.
Löysimme esikoiselle ratsastushousut (10€), tuulitakin (4€) ja kevyttoppatakin (4€). Molemmat ovat suoraan tarvelistalta. Lisäksi Kuopukselle löytyi Toman ajoneuvo, joka meiltä puuttui (4,5€).
Lue myös: Ryhmä Haun hahmot ja niiden nimet
Ja tästä tulikin mieleen, että pitäisi alkaa pikaisesti pistää kevätkamaa myyntiin!
Paras kulttuurielämys: Lasten ooppera – Prinsessa Papupata
Olemme käyneet tämän vuoden aikana todella vähän kulttuurimenoissa.
Esikoisemme sai kuitenkin synttärilahjaksi liput lasten oopperaan, joten kävimme siellä yhdessä isompien lasten kanssa.
Ooppera oli lasten mielestä tosi kiva! Päähenkilö ihastutti ja oli kiva, että laulut pyrittiin laulamaan melko selkeästi, jotta tarinassa olisi helpompi pysyä mukana. Esitys oli myös lapsille sopivan mittainen, tunnin esitys olisi ehkä jo väsyttänyt useamman katsojan.

Paras ajanviettotapa: Treffit kavereiden kanssa
Ystävänpäivä aiheutti ”erityisen tarpeen” nähdä kavereita.
Helmikuu olikin todellinen kaverikuukausi. Sain meille kylään mun lapsuudenystävän ja kummitytön.
Pääsin leffaan kahden kaverin kanssa, oltiin yksillä synttäreillä ja näin vielä toiseen kertaan kaveria, jota harvemmin näen.
Paras leffa: Maria Callas
Helmikuun paras elokuva oli elokuva oopperalaulaja Maria Callaksesta. Upeat musiikit tekivät elokuvasta erityisen koskettavan.

Paras uusi taito: Esikoinen opetteli neulomaan
Talvilomalla mummolassa päätin, että nyt kokeillaan esikoisen kanssa neulomista. Neuloin hänelle alun, ja siitä vaan lähtivät silmukat virtaamaan.
Loman vikana päivänä kävimme ostamassa hänelle pari omaa lankakerää, eli neulominen oli mieluinen juttu ja jatkuu. Vielä kun saisi äitinsä innostettua..

Paras harrastus: Vesijumppa
Kävin helmikuun aikana vesijumppaamasssa ehkä 10-12 kertaa. Ihanaa! Lapset olivat mukana suurimman osan kerroista. Tekee mieli mennä joka päivä, mut arjessa ei ikävä kyllä ehdi.
Paras askartelu: Hamahelmeily
Saatiin lasten kanssa jonkin sortin mielenhäiriö ja väännettiin helmikuussa hullu määrä hamahelmitöitä. Tällä kertaa sillä poikkeuksella, että myös silitettiin työt sitä mukaa kun niitä tehtiin. Ja tehtiin osasta magneetteja.

Paras jaksuvinkki: Vähemmän migreenipäiviä
Paras migreenikuukausi sitten, hetkinen.. Heinäkuun!
Olisko leudommat kelit ja ahkera vesijumppaus?
Ehkä myös se, että olen tsempannut itseni ottamaan rohkeammin ison annoksen lääkettä, vaikka särky olisi vielä vasta jotain epämääräistä poissaolevuutta ja takaraivosäryn kuulostelua. Katsoin myös kalenteria aina kun särky alkoi tehdä tuloaan, ja varmoina migreenipäivinä otin lääkkeen sen enempiä miettimättä.
Paras reissu: Talviloma mummolassa
Helmikuun lopun kruunasi talvilomamme mummolassa.
Nukuttiin paljon, uitiin paljon, käytiin kirjastossa, ratsastamassa, syömässä ja pizzabuffetissa.
Ei olisi voinut paljon paremmin mennä.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
Sellaiset jutut tuli mieleen meidän helmikuulta.
// M-E
