Autolla Lofooteille lasten kanssa!
Vietimme Markuksen kanssa kymmenettä hääpäiväämme kesäkuun lopussa.
Hääpäivää suunnitellessamme sanoin Markukselle, että haluaisin vuosipäivänä tehdä jotain, mikä varmasti jää mieleen.
”Minulle käy isot bileet kavereiden kanssa tai sitten haluaisin olla jossain ulkomailla.”
Markus tokaisi, että nyt lähdetään sitten sinne Lofooteille, jos joku, niin ne maisemat jäävät ainakin mieleen!
Eli tavoitteena oli siis kahvit (tai vaikkapa herkullinen Ikea-lounas) Ruotsin puolella ja siitä eteneminen Norjaan Lofooteille.

Matkaan lähdettiin tietysti omalla autolla. Olemme kokeneita automatkustajia, ja lapsemmekin ovat aika hyvää automatkaseuraa.
Sähköllä ajettaessa matkanteko on edullista ja toivottavasti mahdollisimman vähäpäästöistä.
Tässä jutussa matkamme ensimmäinen päivä.
Lue myös: Autolla Legolandiin lasten kanssa
Matka alkaa – Autolla kohti Lofootteja!
Starttasimme matkaan perjantaiaamuna hyvin nukkuneina (melkein 3 tuntia) klo 6.30 Pieksämäeltä.
Valkoselkätikka hakkasi puhelintolppaa ja jostain kaukaa kuului käen kukunta, juuri ennen kun starttasimme matkaan mummolan pihasta. Mietin, että mitähän vanha kansa meille näistä lintubongauksista ennustaisi?
Lapsille olimme pukeneet jo illalla puhtaat päivävaatteet päälle, että aamuherätyksestä tulisi mahdollisimman mukava. Ainakin kaksi lapsista taisi jatkaa unia autossa muutaman tunnin, ensimmäiseen lataustaukoon asti.

Iisalmi – pikastoppi
Markus oli jo etukäteen suunnitellut kartalta ensimmäiseksi sopivaksi latausstopiksi Iisalmen.
Saimme ajella sinne mukavassa kelissä ja reissufiilikset olivat korkealla.

Pyhäntä – Yllättävän hyvä ABC perheille!
Alunperin Pyhännän ei pitänyt olla pysähdyspaikkamme, mutta koska bongasin auton ikkunasta kivan kuuloisen paikan paikallisen aakkosaseman yhteydessä, pysähdyimme sinne.
Ja tämähän oli yksi reissun täysosumista.

ABC:n takaa löytyi nimittäin leikkipuisto, aikuisten ulkokuntosali ja ilmainen liikennepuisto!
Ihan huikea pysähdyspaikka tähän hetkeen. Lämmin suositus matkaa tekeville pikkulapsiperheille.


Oulu – Toripolliisi, check!
Matka jatkui, ja kohta oltiinkin jo Oulussa, jossa oli vuorossa lounaspysähdys.
Ensin lataustauko ja samalla eväiden osto kaupasta, ja sen jälkeen suuntasimme kauppatorille kurkkimaan paikallista pöhinää ja murkinoimaan.
Kuopus tiputti nakin penkin alle, ja kohta paikallinen mummeli ihmetteli, mistä hänen koiransa sai herkkupalan suuhunsa!

Lapset halusivat käyttää reissurahojaan kuplajätskin ostoon, ja ostos oli wörtti!
Torilla meitä helli kesän parhaat kelit tähän asti. Ei ollut siis enää kylmä!

Ii – kepparileikkejä museon pihassa
En ollut koskaan käynyt Iissä, joten halusin sen verran poiketa valtatieltä, että kurkkaisimme Iin keskustan.
Noh, näkyi kauniita vanhoja rakennuksia ja päädyimme sitten museon pihaan kepparileikkeihin.
Tosi hyvä pysähdyspaikka lasten kanssa tämäkin. Viidentoista minuutin hikitreenit esteitä hypellen!


Tornio/Haaparanta – karkkia ja pikaruokaa
Kierros Torniossa ja Haaparannan Ikeaan syömään?
No ei se lopulta ihan onnistunut. Katsoimme kelloa ja tokaisimme Ikean sulkevan juuri piakkoin ovensa, joten suorimme Haaparantaan ensin karkkiostoksille suureen karkkimaailmaan.
Kotvasen kuluttua kuitenkin huomasimme, että kellohan on Ruotsissa tunnin vähemmän, eli olisimme ehkä sittenkin ehtineet Ikeaan, jos olisimme äkänneet aikaeron ajoissa!
Puuh. No, karkkia saimme ainakin kyllikseen. Eikös silläkin elä.


Kaupasta kävin ostamassa ilta- ja aamupalatarvikkeet, eli mysliä, muroja, kauramaitoa ja jogurttia.
Lue myös: Mitä eväitä kaupasta, kun ollaan matkalla?

Autolla Lofooteille – Puskaparkkia metsästämässä
Markus bongasi meille Park4Night -sovelluksesta yöpaikan Lansjärv -nimisestä paikasta järven rannalta.
Kävimme katsomassa kyseisen järven, mutta emme jääneet sinne yöksi, koska aiemmin näkemämme levähdysalue sai seurueessa enemmän kannatusta. Lapsia jännitti ensimmäinen yö autossa, joten syrjäinen ja metsäinen paikka ei innostanut leiriytymään.
Levähdysalue oli todella siisti ruohokenttä asfalttisine pysähdyspaikkoineen, jossa oli paljon matkailuautoja parkissa. Paikalta löytyi myös siistit sisävessat.
Ulkona leiriä pystyttäessä saimme riesaksemme reissun ensimmäiset itikat.
Markus nukkui teltassa turvaistuinten kanssa, ja minä ja lapset nukuimme auton takaosassa. Penkit kaadettuna sinne muodostuu noin 140cm leveä ja 190cm pitkä makuupaikka, jota varten meillä oli paksua patjaa mukana juuri sen verran että pohja täyttyy.
Tämä oli ensimmäinen yö, kun nukuimme oikeasti autossa. Tätä ennen olimme vain mallailleet sinne patjoja, ja elimme hyvässä uskossa, että kyllä nukkuminenkin siellä tulee onnistumaan.

Pysähdyspaikka oli yön ajan mitä rauhallisin, mutta yöunesta tuli aika katkonainen, johtuen ”hieman” ahtaasta nukkumatilastamme auton perällä.
Penkkien saranakohtaan jäi myös pieni porras tai kynnys, jonka loiventaminen tilkitsemällä ei ihan onnistunut.
Kaikesta huolimatta, yöstä selvittiin hyvin!
Markus heräsi teltassa ensin yöllä vähän kylmyyteen ja sitten aamuseitsemältä auringon paahtavaan kuumuuteen.
Autossa unet jatkuivat hieman pidempään, jonka jälkeen olimme valmiita uuteen matkapäivään, jonka tavoitteena oli jatkaa matkaamme autolla Lofooteille, ja valloittaa päivän aikana Pohjois-Norja!

// M-E
Muilta blogeilta luettua ja inspiraatiota haettu:
Nattura: Retkeilyä Lofooteilla
Retkipääsky: Road Trip Lofooteille

