//valmis viikon ruokalista lapsiperheeseen
Olemme pohtineet ruokatilausten, edes jonkinlaista, automatisointia. Tämä tarkoittaa kohdallamme sitä että suunnittelemme tulevan viikon ruoat, teemme niistä ruokatilauksen ja tallennamme tilauksen käytettäväksi seuraavan kerran vaikkapa kuukauden päästä. Näin tilausta ei tarvitsisi joka kerta klikkailla uudestaan.
Lue siis myös edellisen viikon postaus: Viikon ruokalista lapsiperheeseen – viikon 1 suunnitelma
Viime viikolla postasimme tämän viikon ruoat, teimme niistä tilauksen ja aika kivasti saimme ruoat viikon aikana valmistettua. Tällä viikolla teemme kolmesta ruoasta tupla-annoksen, jotta ruoissa olisi enemmän vaihtelua etenkin kotona lounaan syövien lasten makuun.
Tässä siis ensi viikon ruokalista!
1.Kalakeitto (tupla-annos) – valmis viikon ruokalista
Kalakeitto maistuu onnistuessaan meillä jokaiselle. Se myös tuntuu paranevan seuraavana päivänä, eli kannattaa tehdä samantien pari annosta.

Ostoslista: 2pkt (seitiä/lohta), 2pss keittoainekset, 2pss keittokasvikset, kalaliemikuutiota, sulatejuustoa
2.Pinaatti(nokkos)letut (tupla-annos) + puolukkaa
Pinaattiletut tekee kauppansa meillä lähes yhtä hyvin kun letut ilman pinaattia. Valion ohje on helppo ja hyvä ja teemme lettuja tupla-annoksen. Lisään mukaan Mammalta saamaani nokkosta reilun pöläyksen.
Ostoslista: 2pkt pakastepinaattia, munia, maitoa, kaura- ja vehnäjauhoja.

3.Pasta bolognese + porkkanaraaste + tuoresalaatti
Pasta bolognese on yksi omista lempiruoistani. Monet korvaavat lihan soijalla, mutta itse en sitä pysty syömään, eikä muutkaan korvaavat tuotteet oikein tässä ruoassa mene makuuni. Pyrimme siihen, ettemme ostaisi yhtä 400g jauheliharasiaa enempää viikossa, eli syömme siis viikon liha-annoksen tässä. (Ja vähän lisää pekonin muodossa myöhemmin..)
Salaattia ajattelin tehdä sen verran, että sitä saa myös pizzan kanssa.
Ostoslista: Sipuli, valkosipuli, jauheliha, yrttitomaattimurska / valmispastakastike, täysjyväpasta, parmesaani, porkkanat, salaatti, kurkku, tomaatti, paprika
4.Kasvis/tonnikalapizzat tortillalätyille
Jos jaksaa voi pohjan tehdä itse ja säästää. Jos ei, niin tortillalätyt tai pakastepohjat kehiin.
Ostoslista: Juustoa, tonnikalaa, sipuli, tomaattia, paprika, tomaatit, oliivit, tomaattipyrettä, pesto, tortillalätyt tai valmispohjat.

5.Juustoinen kasvissosekeitto (tupla-annos) + raejuusto + paahdetut pavut
Juustoinen kasvissosekeitto menee meillä ainakin toisinaan kaikille lapsille. Sen kanssa ehdottomasti raejuustoa, ja koska lapset meillä rakastaa papuja, niin niitä uuniin ja lisukkeena.
Kalakeittoon ostetusta koskenlaskijasta toinen puolikas menee tähän.
Ostoslista: 4 pss kasvissuikaleita, sulatejuustoa, 2 kasvisliemikuutiota, raejuusto, papuja.

6. BLT-Sandwichit – valmis viikon ruokalista
Ah. Ruokien aatelia, suoraan jenkkilästä. Helppoa ja maukasta viikonloppuruokaa.
Leivät paahdetaan, pekoni paistetaan, leivät voidellaan majoneesilla (ja bbq-kastikkeella) ja heitetään muut täytteet sisään. Valmis!
Ostoslista: paahtoleipiä, majoneesia, bbq-kastiketta, pekonia, tomaattia, jäävuorisalaattia.

Siinäpä meidän tulevan viikon ruokalistamme.
Extra välipala: Mustikkarahka
Perinteisten välipalojen lisäksi teen usein yhden erikoisemman välipalan tupla-annoksena.
Mustikkarahka on meillä ihan suurinta herkkua, eli sellaista tälle viikolle.
Ostoslista: Maitorahkaa 4prk, 2prk kermaa, mustikkaa ja muuta marjaa pakastimesta
***
Sellainen ruokalista tälle viikolle. Mitä teillä syödään tällä viikolla?
-M-E

