Toiveita uudelle vuodelle

Mitä toiveita teillä on uudelle vuodelle?

Ainahan sitä toivoo terveyttä itselle ja läheisille, jaksamista, ihmissuhdeonnistumisia jne.

Seuraavassa kuitenkin konkreettisempia suunnitelmia omalle vuodelleni.

Valokuvaus – Toiveita uudelle vuodelle

Valokuvaus on yksi mun ja Markuksen yhteisistä jutuista.

Viime vuonna järkkäriä ei kuitenkaan näkynyt, ja sen huomaa Googlen kuvafeedissä. Ei olla otettu sellaisia kivoja (siis missä kaikilla menee hermot jossain vaiheessa) perheen yhteisiä kuvaussessioita ja omaan silmään oikeasti kivat kuvat on vähissä.

toiveita uudelle vuodelle

Haluaisin opetella kuvausta enemmänkin, mutta juuri nyt tärkeintä olisi vaan ottaa se järkkäri käteen ja kuvata.

Remppaa mummolassa – Toiveita uudelle vuodelle

Minulla on jo jonkun aikaa ollut valtaisa remppainnostus päällä. Innostustani olen saanut purkaa lähinnä mummolassa maalaamalla.

uuden vuoden toiveita
Lapsetkin innostui leikkimökin maalaamisesta – ainakin puoleksi tunniksi.

Nyt lupasin kuitenkin aloittaa pienestä ja laittaa mummolan vaatekaapin uuteen uskoon.

Otan sieltä vanhat hyllyt irti, revin muovimaton lattiasta, tapetoin seinät uudelleen, ja suunnittelen ja ostan sinne sopivan Boaxelin vaatekaappikokonaisuuden Ikeasta.

Tästä pitää muistaa ottaa ennen ja jälkeen kuvat!

Kesälle olen suunnitellut mummolan talomaalauksen. Se viel paljon aikaa, joten toivotaanpa ensi kesälle kaikki yhdessä passelit kelit.

Ja lapsille olen luvannut rakentaa kepparitallia ja leikkimökkiä. Että mistähän sitä aloittaisi?

Avantouinti – Toiveita uudelle vuodelle

Olen käynyt avannossa ekan kerran joskus 10-12 vuotiaana, ja silloin harrastin jäisen veden lisäksi hangessa pyörimistä, koska vesi ei enää tuntunut missään.

Sittemmin harrastus jäi vuosikymmeniksi. Kunnes otettiin Markuksen kanssa kymppikortit avantouintiin Rauhaniemeen joskus kymmenen vuotta sitten.

Sitten aloin odottaa esikoista ja kävin odottaessakin uimassa muutaman kerran. Sitten se harrastus taas jäi. Vaikka avantouintipaikkakin on tullut kymmenen kilsan sijaan yhden kilometrin päähän.

uuden vuoden toiveita
Hyinen keli, jäinen vesi ja kuuma sauna, ah!

Olen viime vuosina aika paljon ollut raskaana tai imettänyt. Avantouinti ei erityisesti imettäessä ole tuntunut hyvältä ajatukselta.

Mutta nyt kuopuksen imettäminen alkaa olla niin vähäistä, että on alkanut tehdä mieli päästä pulahtamaan. Se on todella rentouttavaa. Olen kyllä tehnyt suihkussa kylmä-kuuma hommia, mutta ei niistä saa samaa irti.

Harmittaa vietävästi, ettei mummolan seudulla ole avanto-saunaa! Siellä meillä olisi aina mahdollisuus käydä, kun on lapsilla hoitaja. Huhuu tutut, voisitteko perustaa sinne sellaisen?

Joku ulkomaanmatka autolla? Vai kauemmas myöhemmin?

Toissa vuonna käytiin autolla Legolandissa. Reissu oli lapsille vähintäänkin mieleenpainuva, ja itsellekin se oli mukavaa vaihtelua ihan perus Suomi-juttuihin.

Kaipuu kauemmas on kuitenkin kova, ja arvon kovasti kahden asian välillä: Käyttäisikö rahaa Suomen lähimaiden matkailuun vai säästäisi nekin rahat siihen pidempään ulkomaan reissuun?

toiveita uudelle vuodelle
Kaipaan niin tällaiseen ei-tuttuun urbaaniin ympäristöön ihastelemaan kaikkea kaikilla aisteilla.

Olen ollut pari vuotta jo niin lähtökuopissa, etten tiedä miten päin olla. Haluaisin siis mieluiten lähteä useammaksi kuukaudeksi kauas talvella. Lapset kotiopetukseen tai sitten paikalliseen kouluun.

Pari viime vuotta ovat olleet perheellemme rahallisesti tyhjä arpa, mutta onpahan ainakin asuntosijoitusmielessä rahaa kiinni talossa. Se ei tosin vie meitä lämpimän meren äärelle.

Pianonsoitto – Toiveita uudelle vuodelle

Viime lukuvuoden soitin selloa, mutta se tuli turhan kalliiksi ilman omaa soitinta. Tämän vuoden olen sitten itsekseni soitellut pianoa kotona, ja huomannut, että en kauheasti edisty (yllätys yllätys) ilman opettajaa.

Yritin syksyllä saada paikan pianonopetukseen, mutta jäin varasijalle. Sain kuitenkin lapsille paikat pianon pariopetukseen ja opettaja osoittautui tosi kivaksi. Juuri sellainen meidän perheen tyyliin sopivan kiltti, soveltava ja luova.

Ensi syksyksi yritän saada paikan myös itselleni hänen opetukseensa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön M-E & Markus (@mutkatontablogi) jakama julkaisu

Pari kivaa matkailuyhteistyötä kesälle

Matkailuyhteistyöt ovat olleet ensinnäkin blogimme alkuperäinen innostuksenlähde, toiseksi motivaation ylläpitäjä.

Järjestään kaikki kaupunkien matkailuorganisaatioiden kanssa tekemämme yhteistyöt ovat olleet huikeita elämyksiä.

Tässä joitain näistä unohtumattomista retkistä:

Lue myös: Yö Tankarin majakkasaarella lasten kanssa

Lue myös: Pietarsaari lasten kanssa – Rannalle, sannalle ja rullaamaan!

Lue myös: Maaseutumatkailua Nurmijärvellä lasten kanssa

Lue myös: Forssa lasten kanssa – Helppo ja edullinen päiväretki Forssan seudulle

Tankarin majakka
Yhteistyö Kokkolan kanssa ja reissu Tankarin majakkasaareen on yksi mieleenpainuvimmista yhteistöistämme.

Olisi siis kiva saada 1-2 yhteistyötä kesälle. Pääsisi näkemään uusia tai vanhoja tuttuja kaupunkeja hieman erilaisesta näkökulmasta.

Ja tapaamaan uusia ihmisiä. Matkailualan toimijat ovat järjestään olleet ihan huippusakkia!

 

Sellaisia toiveita minulla tälle vuodelle.

Mitä te toivotte elämäänne lisää?

// M-E

Toivon myös tätä lempiruokaani lisää elämääni: paahdetut paprikat, paputahna, paistettua halloumia ja Taboulleh.